IS: Jesse Puljujärvi ei joutunutkaan leikkaukseen loukkaantumisen vuoksi – ”Asialle oli pakko tehdä jotain”
Jesse Puljujärven kolmas NHL-kausi päättyi harmillisesti jo helmikuussa lonkkavaivoihin.
20-vuotias suomalaishyökkääjä ehti pelaamaan NHL:ssä 46 ottelua, joissa hän saalisti ainoastaan yhdeksän tehopistettä.
Leikkauspyödälle Puljujärvi ei kuitenkaan joutunut loukkaantumisen vaan rakenteellisen vian vuoksi.
– Mulla on vähän niin kuin vanhan ihmisen lonkat. Kulumasta ei ole kyse. Tällä kaudella lonkka oikeastaan alkoi vaivata. Se toi kipua ja lopulta alkoi vaivata niin paljon pelaamistakin, että oli pakko tehdä asialle jotakin. Nyt se tutkittiin tarkasti ja päädyttiin tähän ratkaisuun. Hyvä, että pääsen näin nopeasti leikkaukseen, Puljujärvi kertoi Ilta-Sanomille.
Leikkauksen lisäksi suomalaishyökkääjällä on edessään jännittävä kesä, sillä hänen NHL-sopimuksensa on katkolla, eivätkä näytöt ole vahvoja. Kaikesta huolimatta Puljujärvi uskoo jatkavansa Oilersissa.
– Uskon kyllä, että vielä ensi kaudella vedän NHL:ää. Haluan pelata täällä. Pistetään kroppa kuntoon ja ensi kaudella otan NHL-paikan. Se on tavoite, Puljujärvi vakuutteli.
LUE MYÖS: IL: TPS kokemassa kovan menetyksen – tähtihyökkääjä matkalla NHL:ään
Lähde: Ilta-Sanomat
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- TPS kiinnitti yli 400 Liiga-ottelun mestarihyökkääjän pätkäsopimuksella
- Liigan maalikuningas löysi uuden joukkueen!
- Petri Matikainen: ensi kauden seura selvillä!
- Lähde: Huippuseura yrittää ryöstää Kärppien tähtihyökkääjän itselleen
- Lukko kukkoilee somessa! Irvailee armotta ässälegendalle
- Jokereille lätkäistiin sakot!
- Ilves: karseita uutisia!
- Mikael Granlund: historiallinen ilta NHL:ssä!
- Ismo Lehkoselta outo kommentti Doug Sheddenistä: ”Toivottavasti korkki pysyy kiinni”
- Liiga-seurat hereillä! IS: Suomalaisvahti palaamassa Eurooppaan – ”Pohjois-Amerikka on nähty”
- Lähde: Huippuseura yrittää ryöstää Kärppien tähtihyökkääjän itselleen
- Leijonista tuttu hyökkääjä jatkaa uraansa – ”Nimekkäin hankinta vuosikymmeniin”
- Ilves: karseita uutisia!
- Urheilucast: tässä on ykkösehdokas Doug Sheddenin seuraajaksi
- Lukko kukkoilee somessa! Irvailee armotta ässälegendalle
- HIFK:n tähtivahvistuksella painajaismainen startti Liigassa
- Antero Mertaranta pöyristyi Pelicansin ottelun tuomaritoiminnasta MTV:llä: ”Erittäin heikko suoritus”
- IS: Jokereita uhkaa raju rangaistus!
- Liigan läpimurtopelaajan ensi kauden osoite selvisi!
- Liiga-seurat hereillä! IS: Suomalaisvahti palaamassa Eurooppaan – ”Pohjois-Amerikka on nähty”