Hyi! Liigafloppiin jatkosopimuksen tehnyt pelaaja teloi nuorten maailmanmestarin – sai tuntuvan kakun
Kuva: Juha Tamminen
Liiga tiedotti nettisivuillaan, että sarjan kurinpitodelegaatio on määrännyt viimeiseksi jäävän Ässien Mikko Salmiolle jopa kolmen ottelun pelikiellon viime lauantain Lukko-ottelussa tapahtuneesta päähän kohdistuneesta poikittaisesta mailasta.
Viime aikoina suhteellisen hyvään vireeseen äitynyt hyökkääjä huilaa porilaislauman tämän viikon kolme matsia.
Kuten oheinen video todistaa, iski Salmio Lukon maailmanmestaripakki Ville Heinolaa avauserässä poikittaisella mailalla ylävartaloon.
Se on tietysti sanomattakin selvää, ettei hyökkääjän tempauksessa ollut minkäänlaista tolkkua.
Ensinnäkin Salmion kannalta kakku tuli karuun saumaan, kun hyökkääjä oli vasta viime viikolla kirjoittanut jatkosopimuksen padan kanssa. Lisäksi hän on viime aikoina roihahtanut kunnon liekkiin Liigassa. Vaikka hyökkääjä iski kauden ensimmäisen tehopisteensä vasta viime vuonna joulukuun alussa, on tämä kausi hänen uransa kolmanneksi tehokkain (7+8=15) – siitäkin huolimatta, että Ässät on pelannut ilman sarvia ja hampaita sanottuna kuukaudesta toiseen järkyttävän huonosti. Nuorten maailmanmestari Heinola puolestaan on jo nyt iso osa Lukon pakistoa. Puolustaja on raumalaisten sisäisen tehopörssin kakkonen lukemin +9. Liigassa pelataan keskiviikkona viisi ottelua kello 18.30 alkaen. Lukko matkaa TPS:n vieraaksi Turkuun ja Ässät Tapparan vieraaksi Tampereelle. LUE LIIGAAN LIITTYVISTÄ TUOREIMMISTA MYÖS… Kärppien viisinkertainen Suomen mestari lopetti – on nyt palannut kaukaloon alasarjoissa tehokkaasti Näkökulma: Lauri Korpikoski ei ole Jussi Jokinen – häneltä ei kannata odottaa ihmeitä … SEKÄ SALMION JATKOSOPIMUKSESTA: Liigajoukkueet taas ”sodassa” sosiaalisessa mediassa – yhteenlasku pieleen, paikallisvihollinen vinoili hetiLUE MYÖS:
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki
- Jori Lehterä lopetti yllättäen – näin Olli Jokinen reagoi
- Urheilucast: Jori Lehterän ura ohi!
- Jori Lehterä katosi – HIFK:n riveissä nähdään uusi kasvo
- Jokerit pisti heti tuulemaan – uusi mies sisään, floppi sai lähteä
- Patrik Laineen NHL-sopimus tökkää NHL-luotsiin – ”Ei ole järkeä”

- MTV: Jokerit-pomo reagoi nopeasti – ”Ei ole riittävä voittavalle tasolle”