Maali jokaista joukkuetta vastaan Liigassa – vain yksi pelaaja on pystynyt tällaiseen liekehdintään
Kuva: Ilari Isotalo
Liigan runkosarjan päättävällä torstain kierroksella riittää vielä panoksia. Kaikki suorat puolivälieräpaikat eivät ole vielä kiveen hakattuja, ja lisäksi Sport yrittää kammeta Lahdessa viimeiselle jatkopaikalle pudotuspelien 1. kierrokselle.
Kova on vääntö myös pistepörssin voitosta. Lähtökohtaisesti siitä kamppailevat 55 pinnassa olevat Kärppien Ville Leskinen sekä KooKoon Malte Strömwall.
Näistä etenkin jälkimmäisen panos on ollut läpi talven hurjan kova siihen nähden, ettei KooKoo kuulu lähellekään sarjan kärkijoukkueiden kastiin. Kouvolalaisten osalta kausi päättyy torstaina runkosarjaan.
Ruotsalaisen liekehdintää kuvaa hyvin se, että Strömwall on ainoa pelaaja koko sarjassa, joka on osunut joka ikisen vastustajan reppuun tällä kaudella. Kouvolalaisten tähti on viimeistellyt 28 häkkiä ja lisäksi hän on saalistanut 27 syöttöpistettä.
Ilveksen Arttu Ruotsalainen ja Eemeli Suomi ovat osuneet 13 eri vastustajaa vastaan ja Leskinen sekä HIFK:n Erik Thorell 12 eri vihollisen verkkoon.
Runkosarjan päätöskierros alkaa tuttuun tapaan kello 18.30.
LUE MYÖS:
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Patrik Laineen NHL-sopimus tökkää NHL-luotsiin – ”Ei ole järkeä”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”