Pohjalainen: Liigan huippupakki vaihtamassa seuraa Suomen sisällä? ”Sellainen huhu on liikkeellä…”

Vaasan Sportin kausi päättyi pettymykseen. Viimeinen pudotuspelipaikka jäi ainoastaan yhden sarjapisteen päähän. Kauden päätökseen suhtauduttiin kuitenkin positiivisesti Vaasassa viime kauden pettymyksen jälkeen.
Pohjalaisen haastattelussa joukkueen hallituksen puheenjohtaja Heikki Hiltunen antaa positiivisia signaaleja seuraavasta kaudesta. 1,6 miljoonan euron pelaajabudjettiin voi olla tulossa tuntuva nosto.
– Itse toivoisin, että pelaajabudjetti olisi 1,8 – 2 miljoonaa euroa. Olen valmis puoltamaan nostoa. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että yhteistyökumppaneiden hankinta ja kausikorttien myynti sujuvat kevään ja alkukesän aikana suotuisasti. Uskon, että tähän on hyvät mahdollisuudet menestyksekkään kauden jälkeen, Hiltunen kommentoi.
Vahva kausi tarkoittaa pienelle seuralla myös aina menetyksiä. Useampi huippupelaaja on lähdössä seurasta tämän kauden jälkeen. Puolustaja Tony Sund on jo ilmoittanut lähtevänsä.
– Sund pelasi hienon kauden. Hän on tehnyt ison kehitysaskeleen Sportissa, kuten moni muukin nuori pelaaja. Toivottavasti potentiaalia omaava pelaaja kehittyy myös jatkossa ja saa paljon peliaikaa, mikä on tärkeää nuorelle kehittyvälle pelaajalle. Sportissa hän olisi ainakin saanut. Sellainen huhu on liikkeellä, että hän olisi menossa Turun Palloseuraan, Hiltunen kertoo.
Sund pelasi huikean kauden. 23-vuotias puolustaja paukutti runkosarjan 60 ottelussa tehot 8+27=35. Hänen aiempi piste-ennetyksensä oli 2+7=9 edelliskaudelta.
LUE MYÖS: Hyvästi HIFK! Lähde: Tähtihyökkääjä suuntaa ulkomaille – sopimustarjouksia pöydällä
LUE MYÖS: Valtava takaisku! Liiga-seuran ykköspakki sivussa ratkaisuottelussa
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Olli Jokisen HIFK sai jälleen kylmää kyytiä!
- HS: Liiga-seura voi menettää tähtihankintansa yllättäen!
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä
- NHL:stä kantautui murheellisia suomalaisuutisia
- Ilves jäi Kärppien jyrän alle – näin kävi liigakierroksella
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- Tapparasta tuttu maajoukkuepakki NHL-jäille?
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Urheilucast: TPS, HIFK ja Ilves taistelevat nuoresta Liiga-tähdestä – jättitarjous pöydällä!
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Kärpät jää taakse – Ville Pokan uusi seura selvisi!
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- HS: Liiga-seura voi menettää tähtihankintansa yllättäen!
- Tähti on syttynyt? 17-vuotiaalta hyökkääjältä huima Liiga-debyytti
- Mestis-kausi käynnistyy – nämä ottelut nähtävissä ilmaiseksi
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä