Liigajoukkueen kapteenin kausi jopa ohi? Iltalehti: Tämä on maajoukkueeseen murtautuneen hyökkääjän tilanne
Kuva: Juha Tamminen
Iltalehti kirjoitti tiistaina Ilveksen varsin tuklasta tilanteesta. Tamperelaisjoukkue on puolivälieräsarjassa Kärppiä vastaan tappiolla jo voitoin 0-3, eikä helpotusta tuskaan ole luvassa neljännenkään osaottelun alla.
Kippari Eemeli Suomea (arkistokuvassa) ei aviisin mukaan näkynyt aamulla joukkueen kotihallin uumenissa. Kärkihyökkääjä on sairastunut kuumeeseen, jonka takia hän on ollut sivussa edellisistä peleistä. Joukkueenjohtaja Markus Korhonen oli kertonut lehdelle, että Suomi on yhä kuumeinen.
Tästä voi päätellä sen, että neljässä pudotuspelissä tehot 1+2=3 viimeistellyt pelaaja missannee keskiviikkona Ilveksen kotipelinkin. Yleensä kyseisen taudin jälkeen pitäisi viettää yksi kuumeeton päivä ennen arkirutiineihin palaamista.
Maajoukkueeseen murtautuneen Suomen kausi voi pahimmillaan olla ohi. Kärpät passittaa Ilveksen mahdollisella voitolla kesälomille keskiviikkona jatkaen itse välieriin
LUE LIIGAN TUOREIMMISTA MYÖS:
Liigajoukkueelta mainio kiinnitys: Nuorten MM-mitalistille ja NHL-varaukselle sopimus, myös kahdelle muulle pahvit
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ruotsissa suitsutetaan Leijonat-pakkia: yksi koko SHL:n parhaista vahvistuksista
- ESS: Liiga-seuralle huonoja uutisia NHL:stä
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!