Suoraa tekstiä! Leijonavalmentaja raivona MM-finaalin oikeusmurhasta: ”Täydellinen skandaali”
Kuva: Getty Images
ESPOO. Naisleijonien Pasi Mustonen oli hävityn MM-finaalin jälkeen hämmentynyt mies.
Suomen ällistyttävä turnaus päättyi kitkerällä tavalla, kun USA juhli kultaa rangaistuslaukausten jälkeen maalein 2-1. Tilanne oli synkkä jatkoajalla nähdyn tuomariratkaisun myötä: Suomi ehti iskeä kiekon maaliin ja juhlia MM-kultaa.
Tuomaristo päätti kuitenkin katsoa tilanteen videolta. Ja hylätä maalin. Naisleijonien kultajuhlat päättyivät karulla tavalla.
– Olen nähnyt tilanteen monta kertaa. Jenni Hiirikoski tulee maalivahdin alueelle. Molari torjuu ja pudottaa kiekon. Hän hyppää kiekon perään, jolloin hän hyppää Jennin jalkoihin alueen ulkopuolella.
Valmentaja yritti protestoida tilannetta pitkään. Lopulta tuomaristo saapui Mustosen puheille. Leijonakäskijä haastoi tilanteen – turhaan.
– Jos he tekisivät tuomarivirheen ja hylkäävät maalin, silloin Jennin pitäisi saada jäähy. Tai jos maalivahti saa jäähyn, olen saanut sellaisen tiedon, että maali pitää hyväksyä. Mikäli tämä pitää paikkansa, tämä on täydellinen skandaali! Me voitamme mestaruuden – ja sitten emme voitakaan, Mustonen ällistelee.
Kokenut valmentaja nosti esille kiinnostavan yksityiskohdan finaalin jälkihumusta. USA:n kultajuhlat olivat täysin poikkeukselliset.
– Huomasitteko, kuinka vaisusti jenkit juhlivat. En ole ikinä nähnyt vastaavaa. Täysin kuollut joukkue! Koska he tiesivät, että tämä meni nyt väärinpäin, Mustonen kiteytti.
Leijonat.com purkaa finaalin jälkipyykkiä. Lue kohta lisää sivuiltamme!
LUE MYÖS: Suomen maajoukkue tekemässä protestin MM-finaalin tuomarifarssista?
LUE MYÖS: Sauli Niinistö jyrähti Naisleijonien kokemasta tuomarifarssista: ”Ei oikein aukea”
LUE MYÖS: Vietiinkö Suomelta MM-kulta? Leijonafanit raivoavat somessa: ”Miten h**vetissä maali hylättiin?”
Ilari Isotalo, Espoo
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Jesse Puljujärvi podcastissa: Tällä hetkellä tiesi NHL-uran olevan ohi
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- SaiPa iski pöytään kolme pelaajakiinnitystä – mukana entinen NHL-hyökkääjä!
- Mikael Granlund kovassa iskussa NHL:ssä – maaliputki venyy
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Tässä Pelicansista lähteneen hyökkääjän uusi seura
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!