Pekka Rinne koki karun sulamisen haastajan tulituksen edessä – luotsi ei lytännyt suomalaista, kapteeni raivona tappiosta

Käynnissä olevissa NHL:n pudotuspeleissä on jo koettu yllätyksiä, kun esimerkiksi runkosarjan ylivoimainen ykkönen Tampa Bay Lightning sekä 2010-luvun dynastia Pittsburgh Penguins ovat kesälomilla. Jonkinlainen yllätys muhii ainakin pienissä määrin myös Nashville Predatorsin ja Dallas Starsin välisessä sarjassa.
Parin voitot ovat 2-2. Kolme ensimmäistä kohtaamista olivat maalin pelejä, mutta neljännessä osassa tähtipaidat löylyttivät Predsin täysin. Joukkue kiskoi jo ensimmäisen kaksikymppisen aikana tauluun numerot 4-0 ja samalla Pekka Rinteen kohtalona oli poistua vaihtoon. Kamppailu päättyi lopulta 5-1.
Rinteen ympärillä ihmiset puhuvat taatusti taas sulamisesta. Suomalainen on otettu urallaan pudotuspeleissä vaihtoon peräti kymmenen kertaa. Päävalmentaja Peter Laviolette ei kuitenkaan lähtenyt dumaamaan tähtipelaajaansa, vaikka neljäs osaottelu meni sanalla sanoen pipariksi.
– Minusta yksikään kolmesta ensimmäisestä osumasta ei ollut hänen virheensä, jos en nähnyt niitä väärin, luotsi sanoi taannoin NHL:n suomenkielisen sivuston mukaan.
– Pekka on ollut fantastinen tähän asti, ja sen takia odotimme vaihtoa noin pitkään. Pekkaa on vaikea syyttää maaleista, koska asetimme itse hänet noin vaikeisiin tilanteisiin.
Kehityskohteet löytyvät muualta.
– Minusta meidän pitää parantaa alivoimaamme. Olisimme voineet myös takakarvata paremmin tasakentällisin tulleessa osumassa.
Joukkueen kapteeni Roman Josi ei vaikuta olevan paniikissa, vaikka selvä haastaja, Esa Lindellin, Miro Heiskasen ja Roope Hintzin tähdittämä ”suomalaisjoukkue” Dallas kiusaa.
– Olemme todella vihaisia tästä pelistä. Kaikki ovat todella vihaisia, toisaalta tällaisen pelin jälkeen pitääkin olla. Tämä on pudotuspelikiekkoa. Tilanne pitää arvioida päivän päätteeksi, mutta seuraavana päivänä se on jo romukopassa. Tämä oli yksittäinen peli, mutta olemme silti vihaisia, sveitsiläinen pauhasi.
Ottelusarjaa ei pelattu pitkäperjantaiyönä. Seuraava kohtaaminen on luvassa lauantai-iltana.
LUE NHL:N TUOREIMMISTA MYÖS:
Teuvo Teräväinen ratkaisi Carolinalla voiton ja löi ottelusarjan tasoihin NHL:n pudotuspeleissä!
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Lähde: Kaksi seuraa KooKoo-vahdin kintereillä
- Tässä USA:n ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty