Uskomattomat Leijonat! Joukkue täynnä onnistujia – tässä Kanada-ottelun kirkkaimmat tähdet

Leijonien upeassa 3-1-voitossa Kanadasta MM-kisojen avausottelussa riitti onnistujia.
Yksi turnauksen ennakkosuosikeista jyrättiin laajalla rintamalla, mutta varsinkin muutama pelaaja esitti ilmiömäisiä otteita.
5. Marko Anttila
Kaksimetrinen kapteeni pelasi omilla vahvuuksillaan nostaen NHL-tähtiä seinälle tämän tästä. Todellinen esimerkki MM-tasolla kokemattomassa joukkueessa.
4. Toni Rajala
Ajoittain suorastaan maagista pelinkäsittelyä, vaikka vastus oli yksi uran kovimmista. Tehot 0+2 puhuvat myös puolestaan.
3. Kevin Lankinen
Perinteiseen tyyliin Suomen menestys kiekkomaailman suurmaita vastaan pohjautuu hyvään maalivahtipeliin, eikä tämäkään kamppailu ollut poikkeus. ”Vain” 20 torjuntaa, mutta useat niistä huippupelastuksia.
2. Arttu Ilomäki
Moni ei vielä muutama kuukausi sitten olisi uskonut, jos tämän miehen olisi kerrottu olevan Leijonien ykkössentteri MM-kisoissa. Nyt ei tarvitse ihmetellä, tehot 1+1 ja voittomaali kertovat kaiken.
1. Kaapo Kakko
Ensimmäiset aikuisten arvokisat ja saman tien uran avausmaali maajoukkueessa… ja vielä toinen tyhjään maaliin loppuhetkillä. Ajoittain hämmästyttäviä taidonnäytteitä pienessä tilassa. Nyt kannattaa ihailla tätä nuorta miestä MM-tasolla, koska seuraavaan kertaan voi kulua aikaa kun taituri lähtee rapakon taakse.
LUE MYÖS: JYMYPAUKKU! Kaapo Kakko pimensi NHL-tähdet – Leijonat löi Kanadan MM-avauksessa
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Liiga-seura jysäytti! Hankki kerralla kaksi hyökkääjävahvistusta
- HIFK:n maajoukkuepuolustaja löysi uuden seuran
- Liiga-seura kerää rahaa faneilta: tähtäimessä lähes 300 NHL-ottelun jättivahvistus!
- Kärpät jää taakse – Niclas Westerholm löysi uuden seuran!
- Tehokas toimiston viilennysratkaisu parantaa työhyvinvointia
- Jokereista tuttu pistetykki viritteli siirtoa Liigaan – uusi joukkue selvisi nyt!
- Lähde: Ruotsalaislaituri siirtyy Liigaan – takoi monsteritehot junnuliigassa
- Liiga-valmentajalta kritiikkiä omalle seurajohdolle: ”Yritetty sitä ja tätä”
- Nyt puhuu Olli Jokinen! Vastaa julkisuudessa pyörineeseen kovaan väitteeseen
- Liiga-seurojen pelaajabudjetit julki – tämä joukkue otti isoimman harppauksen