Miksi Kaapo Kakko dominoi? Leijonasensaatio piinaa jopa NHL-supertähtiä – tässä kolme syytä

KOSICE. 18-vuotias Kaapo Kakko on varastanut ilmiömäisellä tavalla show’n MM-kisoissa.
Otteet ovat olleet vakuuttavia. Leijonien sensaatio on piinannut otteillaan koviakin NHL-tähtiä. Sen myötä sekä Suomessa että kansainvälisesti on herännyt jo melkoinen Kakko-buumi.
Mutta miksi Kakko loistaa? Leijonat.com nostaa esille kolme syytä Kakon huippuotteille.
Kolme syytä Kakon loistolle:
1. Pelurin luonne
Kakkoa ja monta supertähteä yhdistää yksi näkyvä seikka: he suhtautuvat koviinkin peleihin kuin pilke silmäkulmassa. Kakko tuntuu pelaavan MM-kisoissakin ilman paineita.
Se näkyy jäällä. Nuorukainen uskaltaa kokeilla rohkeita ja yllättäviä asioita. Ja se tuottaa tulosta – junnun saadessa kiekon vastustaja joutuu aina liemeen – koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu.
2. Maaginen luistelu
Katsokaa Kakon terän käyttöä! Pelkästään Kanada-pelin avausmaali oli nuorukaiselta ällistyttävä taidonosoitus. Vastustaja rikkoi, mutta Kakko pystyi liukumaan taitavasti maalipaikkaan ja iskemään kiekon ohi NHL-huippuvahti Matt Murrayn.
Kun liike on näin taloudellista ja sujuvaa, pääsee Kakko jatkuvasti myös riistämään kiekkoja vastustajalta. Se on välillä suorastaan herkullisen näköistä: kiekko lähtee jopa NHL-tähtien lavasta naurettavan helposti.
3. Rytminvaihtelu ja kiekon suojaaminen
Kakko tuottaa eniten ongelmia vastustajalle, kun hän saa kiekon. Rytminvaihtelu ja kiekon suojaaminen ovat jo nyt tasolla, jolla pärjää varmasti NHL:ssä. Vaikka hyökkääjän ”salibandy-maila” on lyhyt, pystyy hän rytminvaihdoksillaan tekemään itselleen upealla tavalla tilaa.
Nuorukainen suojaa nyt jo kiekkoa vahvasti. Taustalla on pitkäjänteinen työ kesäisin. Kakko on treenannut jo useamman kesän NHL-tähtien kanssa – se näkyy kaukalossa.
LUE MYÖS: Hulvaton hetki! Humaltunut slovakialaisfani purki pettymystään vodkapullon kanssa: ”Kaapo Kakko”
LUE MYÖS: Miksi Kaapo Kakko on niin maaginen? Näin Leijonien huippupelaajat vastaavat
LUE MYÖS: Hurja mediarumba! Kaapo Kakko joutui kansainvälisen median pyöritykseen: ”Kysyntää riittää”
LUE MYÖS: Jäikö Kaapo Kakko -show näkemättä? Katso Leijonat-sankarin hattutemppu täältä
Ilari Isotalo, Kosice
Twitter: @IlariIsotalo
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”