Leijonien taistelu ei riittänyt – USA:lle tärkeä voitto jatkoajalla

Suomen voittokulku Slovakian MM-kisoissa päättyi maanantaina, kun USA oli lopulta Leijonia parempi jatkoajan jälkeen 3-2.
Ottelu alkoi Leijonien kannalta murheellisesti USA-puolustaja Brady Skjein helpon oloisen laukauksen upottua Suomen maalia vartioineen Veini Vehviläisen selän taakse, kun kamppailu oli vanhentunut vain 50 sekuntia.
Vehviläisen iltapuhde synkkeni entisestään, kun USA:n tähtihyökkääjä Johnny Gaudreau sai erän puolivälissä kiekon maaliin miinuskulmasta.
Avauserän lopulla Harri Pesonen teki erittäin tärkeän kavennusosuman ja erätauolle lähdettiin USA:n 2-1-johdossa.
Toiseen erään Suomi tuli selvästi piristyneenä ja lopulta Niko Ojamäki iski erän lopussa ylivoimalla 2-2-tasoituksen.
Kolmannessa erässä molemmilla oli omat paikkansa, mutta kumpikaan joukkue ei hyvistä yrityksistä huolimatta onnistunut ja kamppailussa edettiin jatkoajalle.
Jatkoajalla myös Suomella oli omat paikkansa, mutta USA:n ratkaisijaksi nousi lopulta Detroit Red Wingsin Dylan Larkin, jonka iskemä ratkaisuosuma syntyi ajassa 63.47.
Suomi nappasi ottelusta häviöstä huolimatta yhden pisteen ja johtaa edelleen lohkoaan pisteen erolla ottelua vähemmän pelanneeseen Saksaan.
LUE MYÖS: Näitkö tätä? USA:n NHL-tähdet ongelmissa Kaapo Kakon kanssa – ”Siinä haettiin highlight-maalia”
LUE MYÖS: Ei hyvältä näytä! Leijonien NHL-voimapesä loukkaantui – Jukka Jalonen vähäsanainen: ”Joku vamma”
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lähde: Kaksi seuraa KooKoo-vahdin kintereillä
- Tässä USA:n ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi