Näitkö tätä? USA:n NHL-tähdet ongelmissa Kaapo Kakon kanssa – ”Siinä haettiin highlight-maalia”

KOSICE. Leijonat kärsi maanantai-iltana ensimmäisen tappionsa MM-kisoissa, kun Yhdysvallat nappasi jatkoajalla 3-2-voiton. Voittomaalista vastasi Dylan Larkin.
Suomen maaleista vastasivat tällä kertaa hyökkääjät Harri Pesonen sekä Niko Ojamäki – maalipörssiä johtava Kaapo Kakko jäi tehopisteittä. Vaikka 18-vuotias hyökkääjä ei onnistunutkaan pisteiden valossa, oli hän jälleen Suomen parhaimmistoa.
Kakko yritti myös ratkaista ottelun huimalla tavalla jatkoajalla, kun hän piinasi yhdysvaltalaisia taidoillaan ja ajoi taitavasti maalintekopaikkaan. Tällä kertaa suomalainen ei kuitenkaan onnistunut ratkaisussaan (katso täältä).
– Siinä lähettiin taas hakemaan sellaista highlight-maalia. Olisi ollut hienoa laittaa peli siitä pakettiin, mutta ei mennyt tänään. Säästellään seuraaviin peleihin, Kakko kertasi yritystään medialle heti ottelun päätyttyä.
Pelottava kaatuminen harjoituksissa
Suomen megalupaus nousi aiemmin otsikoihin myös kaaduttuaan harjoituksissa pelottavan näköisesti, kun hän löi päänsä jään pintaan. Kakko kertoi kuitenkin, ettei hän satuttanut itseään tilanteessa.
– Mä pelästyin vähän itsekin siinä, että mitä mulle on käynyt, kun luin siitä. Ei siinä kyllä mitään. Olen mä ennenkin kaatunut jäälle, mutta en mä sitä ole Iltalehdestä lukenut, Kakko kuittasi.
LUE MYÖS: Ei hyvältä näytä! Leijonien NHL-voimapesä loukkaantui – Jukka Jalonen vähäsanainen: ”Joku vamma”
Ilari Isotalo, Kosice
Twitter: @IlariIsotalo
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lähde: Kaksi seuraa KooKoo-vahdin kintereillä
- Tässä USA:n ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!