Huvittavia mokia! Kaapo Kakon nimi tuottaa vaikeuksia ulkomailla – Leijonien MM-sensaatio on kuumaa kamaa
Kuva: Getty Images
KOSICE. Leijonien energinen Kaapo Kakko on pelannut itsensä lyhyessä ajassa MM-kisafanien huulille.
Ilmiö nuorukaisen ympärillä on silmiinpistävä. Ei tarvitse kävellä kauaa Kosicen kaduilla, kun löytää kiekkofaneja, joilla riittää mielipiteitä Leijonien nuoresta huippunimestä.
Samalla Kakon uutisarvo on räjähtänyt tappiin – sekä Suomessa että kansainvälisesti. Kakko on herättänyt huomiota laajasti muissa kiekkomaissa. Esimerkiksi Kanadassa, Venäjällä Slovakiassa ja Ruotsissa Kakon nimi on noussut useasti ja laajasti otsikoihin.
Samalla on paljastunut, kuinka vaikea Kaapo Kakon nimi on kirjoittaa. Eri medioissa on nähty mitä hulvattomampia versioita, kun kirjaimet ovat vaihtaneet paikkoja. Kärkipaikkaa pitää Slovakian median useasti kirjoittama versio Kaapa Kakka.
Myös Pohjois-Amerikassa toimittajat ovat olleet vaikeuksissa nimen kanssa. Kipot ja kupit todennäköisesti tarkentuvat tämän kevään ja kesän aikana – Kakon nimi tulee pyörimään otsikoissa vielä melkoiset määrät tulevan NHL-varaustilaisuuden ajan.
Sitä ennen Kakko ehtii hurmata vielä MM-kisoissa useassa ottelussa. Alku on ollut vähintäänkin mykistävä – viisi maalia kolmeen peliin on saavutus, johon harva 18-vuotias on pystynyt. Vaikka USA-pelissä ei tullut tehoja, väläytteli Kakko tuossakin kamppailussa osaamistaan.
Otteet ovat huomattu myös kansainvälisesti. IIHF:n sivuilla Kakkoa ollaan hehkutettu läpi turnauksen. Samalla niin Kanadassa, Ruotsissa kuin esimerkiksi Slovakiassa ja Venäjällä nuorukainen on herättänyt päivä päivältä enemmän kiinnostusta.
LUE MYÖS: Leijonilla raju alku MM-kisoille – Kaapo Kakko paljasti vapaapäivän suunnitelmat: ”Pleikkaria”
LUE MYÖS: Kallis pimahtaminen! Leijonien voimapesä kuumensi vastustajan – yllättyi itsekin rajua reaktiota: ”En tiedä mitä tapahtui”
LUE MYÖS: Tuomarifarssi? MTV: Jukka Jalonen tylyttää MM-tuomaria: ”Ei vain v***u uskaltanut viheltää – surullista”
LUE MYÖS: Näitkö tätä? USA:n NHL-tähdet ongelmissa Kaapo Kakon kanssa – ”Siinä haettiin highlight-maalia”
LUE MYÖS: Ei hyvältä näytä! Leijonien NHL-voimapesä loukkaantui – Jukka Jalonen vähäsanainen: ”Joku vamma”
LUE MYÖS: Tiesitkö? Marko Anttila pelannut yhdessä NHL-megatähti Patrick Kanen kanssa: ”Olin raakile”
Ilari Isotalo, Kosice
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan