”Koko Suomi rakastaa” – Jukka Jalonen ällistelee Leijonat-sankarin koskettavaa tarinaa
Kuva: Getty Images
BRATISLAVA. Kaksi isoa maalia kahteen isoon peliin.
Mörkö-Marko eli Marko Anttila on noussut ansiosta hetkessä koko kiekkokansan tietoisuuteen. 33-vuotiaan konkarin tarina on itsessään ällistyttävä – energinen taistelija on raivannut tiensä väkisin koko kiekkomaailman tietoisuuteen.
Sitä myös Jukka Jalonen ihastelee. Valmentaja myöntää lähes herkistyneenä, että Anttilan kaltainen sankaritarina tuntuu hyvältä.
– On se aika uskomaton juttu, että näin on tosiaan käynyt, Jalonen ylistää.
Leijonien kapteeni pelaa tällä hetkellä elämänsä kiekkoa. Maalien lisäksi kapteeni on tärkeä osa Suomen alivoimaa. Kaukalon ulkopuolella Anttilasta on paljastunut loistava johtaja.
– Hän veti niin hyvin leirityksen. Hän tuntee vielä niin hyvin koko joukkueen, ettei ollut epäselvyyttä, kenet valitaan.
”Koko joukkue ja Suomi rakastaa”
Jalonen innostuu hehkuttamaan myös muuten Anttilan merkitystä joukkueelle. Ei ole sattumaa, että Leijonien ryhmä on tänä vuonna poikkeuksellisen yhtenäinen. – Hän on joukkuepelaaja – koko joukkue rakastaa ”Stretsiä”. Hän on niin empaattinen ihminen. Hänessä näkyy epäitsekkyys ja joukkueelle pelaaminen. Mikäs sen hienompaa, että tuollainen kaveri pääsee esille, Jalonen sanoo liikuttuneena. Anttila ei ole nuoruudessaan ollut mikään lupaus. 203-senttinen hyökkääjä on vasta myömhemmällä iällä löytänyt omat vahvuutensa kaukalossa. Se on hieno temppu. – Hänen tarinansa on upea. Mistä hän on tullut ja miten hän on noussut esille. Miten hän on jatkuvasti kehittynyt kovan työn ansiosta, vaikka ikää on jo. Hän on tullut joka vuosi paremmaksi ja paremmaksi, vaikka ikää on yli 30-vuotta.Se on kova saavutus. Ei voi kuin hattua nostaa. Miten pitkälle Mörkö-Marko-hype lähtee? Pitkälle, jos Jalosta on uskominen. – Uskon, Suomen kansa rakastaa mörköä, valmentaja kiteyttää. LUE MYÖS: Hulvatonta menoa! Leijonafanilla villit juhlat MM-kisoissa – ”Mörkö-Marko” sai oman laulun LUE MYÖS: Mitä ihmettä? Aleksander Ovetshkin sikaili, leijonapakki joutui jäähylle – ”Hän yritti katkaista selkäni” LUE MYÖS: Tunteisiin! Venäjän supertähdet kiukuttelivat Leijonat-shokkitappion jälkeen LUE MYÖS: Uskomaton tarina! Marko Anttila tykitti itsensä koko Suomen sankariksi – ”On vinoiltu ja v*ttuiltu sieltä sun täältä” LUE MYÖS: Suomelle uusi kansallissankari? Kevin Lankinen ylistää Leijonat-järkälettä: ”Hienon tarinan ainekset” LUE MYÖS: Onko tässä Leijonien todellinen sankari? Ruotsalaisasiantuntija ylistää: ”Hän ansaitsee patsaan!” LUE MYÖS: Venäjän media laukoo kovilla – päävalmentajalle vaaditaan potkuja! LUE MYÖS: Venäjällä nähdään suolaisia painajaisia Mörkö-Markosta: ”Uniikki kyyryselkäinen ulkomuoto” LUE MYÖS: Presidentti Niinistö sen tiivisti! Leijonien sensaatiovoitto tuo eteen jälleen vaikean valinnan Ilari Isotalo, Bratislava Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä Liigan pudotuspeliparit – TPS romahti!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Faneille herkkua – näin voit seurata Liigan päätöskierrosta ilmaiseksi!
- Liiga-seuran kapteeni uhkasi heittää hanskat tiskiin – näin kävi
- Se oli siinä – Juha Jääskä koki karun kohtalon NHL:ssä
- Toimittaja paljasti: Suomi päätyy radikaaliin ratkaisuun World Cupin suhteen, jos Venäjä on mukana
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä