Uutiskynnys ylittyy ympäri maailmaa: Arvovaltainen ja perinteikäs media huomioi Leijonien supersuorituksen!
Kuva: Getty Images
Leijonien komea maailmanmestaruus on ylittänyt uutiskynnyksen myös maailmalla.
Perinteisten kiekkomaiden medioiden lisäksi saavutuksen on huomioinut myös Ison-Britannian perinteistäkin perinteisempi yleisradioyhtiö BBC.
BBC:n uutinen saattaa tosin olla monen leijonafanin silmiin kuivakkaan asiapitoinen, sillä jutussa kerrotaan MM-finaalin tapahtumat melko koruttomasti lähinnä maalintekijät mainiten.
Valokeilaan pääsee myös rangaistuslaukauksessa epäonnistunut puolustaja Oliwer Kaski, sekä Kanadan osuminen kahdesti Suomen maalin ylärimaan ennen kapteeni Marko Anttilan osumia toisessa ja kolmannessa erässä.
BBC myös huomauttaa Leijonien olleen kaikissa kolmessa pudotuspelissään altavastaajia.
Maininnan artikkelissa saa luonnollisesti myös brittien oma joukkue, joka säilytti paikkansa MM-kisojen ylimmällä tasolla dramaattisella 4-3-jatkoaikavoitollaan Ranskasta alkusarjan päätöskamppailussa.
LUE MYÖS:
- Leijonien joukkueeseen yllätysmuutos: ensikertalainen mukaan!
- Suomalaisvahdilta yllätysilmoitus Tiktokissa: uusi seura!
- Niclas Westerholm: uusi joukkue!
- Leijonista tuttu maalitykki: ura jatkuu Sveitsissä
- Huhhuh! Aatu Räty nöyryytti ruotsalaista NHL-tähteä poikkeuksellisen rumasti
- Tapparasta tuttu tshekkijärkäle sai lähtöpassit Pohjois-Amerikasta – missä ura jatkuu?
- Leijonissa säväyttänyt Oliver Kapanen on kiinnittänyt NHL-luotsinsa huomion: ”Valmentajalle ihanteellinen”
- TPS-legenda Matti Sundelin on kuollut
- Mikko Rantanen huikeaan saavutukseen NHL:ssä – vain kolme muuta suomalaislegendaa yltänyt samaan
- Pelicansille surkeita uutisia – sairastupa täyttyi entisestään
- Missä ura jatkuu? Liigan tehopyssy sai lähtöpassit Sveitsistä
- Kova kaappaus! SS: Jukureiden kapteeni hyppää toiseen Liiga-seuraan
- Podcast: TPS tehnyt merkittävän jatkosopimuksen
- Pelicansille surkeita uutisia – sairastupa täyttyi entisestään
- Kultaleijonalta vihjaus ensi kauden seurasta: ”Raha ei aina pääasemassa”
- Vahvistus tuli – tässä Saku Mäenalasen ensi kauden seura!
- Pelicans irvailee vastustajalle armotta: ”Prinsessoille paikat nätiks”
- 17-vuotiaalle huippulupaukselle iso mahdollisuus – nostettiin Tapparan ykkösketjuun
- Tuomio tuli – Antti Tyrväiselle lätkäistiin pelikieltoa!
- Suomalaishyökkääjä lensi siirtolistalle NHL:ssä