Tuore kultaleijona nolasi peräkkäin maailman kirkkaimmat tähdet – suomalaislegenda Suplalle: ”Tuota arvostetaan ja se nostaa suorituksen arvoa”
Kuva: Getty Images
Tuore maailmanmestari Kevin Lankinen antoi päättyneissä MM-kisoissa todella kovat näytöt NHL:ään päin. Veskari voitti mm. kolme viimeistä ja tärkeintä ottelua, eli puolivälierän, välierän ja finaalin pysäytellen turnauksessa pikkumustia häkellyttävällä 94,2 prosentin varmuudella.
Tapparassa torjunut konkari Niklas Bäckström ylisti Suplan haastattelussa tuoretta kultavahtia, joka jätti pudotuspeleissä perätysten varjoonsa Ruotsin Henrik Lundqvistin, Venäjän Andrei Vasilevskin ja Kanadan Matt Murrayn.
– Voittaminenhan on kaikista tärkein ja paljon puhutaan siitä, että kenet pystyy voittamaan. Lankiselle todella kovat päänahat. Tuota arvostetaan ja se nostaa suorituksen arvoa.
Bäckström näki, että NHL:ssä on herätty.
– Lankinen on nostanut oman arvonsa aika korkealle. Jos Chicagosta ei löydy paikkaa, niin on varmaan aika monta muuta joukkuetta, jotka ovat valmiina treidaamaan hänet.
Itsellekin iso juttu
Mestaruus vaikuttaa suosion lisäksi luonnollisesti myös henkiseen puoleen. – Totta kai tuo oli iso steppi. Tuo varmasti hänelle itselleen itseluottamusta ja henkistä vahvuutta. Lankinen on ollut hyvä maalivahti jo monta vuotta. Nyt hän pääsi esille sellaisille ihmisille, ketkä eivät tienneet hänestä – näkevät nyt, miten hyvä maalivahti hän on, 41-vuotias konkari kehui. Täksi kaudeksi Pohjois-Amerikkaan siirtynyt vahti on Chicago Blackhawksin varaamaton veskari. Päättynyt seurajoukkuekausi meni pääasiassa AHL:n Rockford IceHogsissa, ja muutamia pelejä vyölle kertyi myös ECHL:n Indy Fuelissa. – Pohjois-Amerikassa kilpailu on kovaa maalivahdeilla varsinkin, kun ylhäällä on vain kaksi paikkaa. Niistä pitää taistella ja osoittaa, että pelaaja on niiden arvoinen. Suomessa AHL:ää ehkä vähän aliarvioidaan. Se on tosi kova sarja, Bäckström arveli. – Lankiselle tämä on tosi hyvä asia tulevaisuutta varten. Tämä on bisnestä NHL:ssä – sopimuksen arvolla aina tekemistä peliajan suhteen.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- MTV: HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen lähtee Pohjois-Amerikkaan
- Kiekko-Pojilta kovia hankintoja – Haaviin Liigan ja Mestiksen mestarit
- IL: Liiga-tykki Cameron Wright lähtee – uusi seura selvisi!
- IS: Suomen NHL-hyökkääjä kummastelee – kutsua MM-kisoihin ei kuulu
- SaiPa: iso menetys!
- Ilves: radikaali veto!
- Ilves tiputti melkoisen yllätyksen – nimimies tekee paluun!
- Nuorten Leijonien hyökkääjä löysi uuden seuran rapakon takaa!
- Entinen NHL-kolossi sai lähteä – Liiga-siirto sinettiä vaille valmis!
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- Expressen: Färjestadin jättävä SHL-hyökkääjä neuvottelee Liiga-siirrosta
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Christopher Gibson: ulos
- Aarne Intosen sopimus purettu – uusi Liiga-seura huhuissa
- Liigassa tehoillut tähti lähellä jättidiiliä – ”Yksi Euroopan parhaiten palkatuista”
- Tapparalle tipahti surkea uutinen!