Kärpät kaappasi MM-kultaleijonan NHL:stä – MTV: Agentti paljasti syyn yllätyssiirrolle: ”Kaikki olivat sitä mieltä”
Kuva: Getty Images
Oulun Kärpät julkisti perjantaina kovan luokan hankinnan, kun se tiedotti päässeensä sopimukseen Juho Lammikon kanssa.
23-vuotias suomalaishyökkääjä saapuu Ouluun NHL-seura Florida Panthersin organisaatiosta. Lammikko ehti pelaamaan Pohjois-Amerikassa viiden vuoden ajan, joista viimeisin oli hänelle uran paras, sillä hän pääsi pelaamaan NHL:ssä 40 ottelua.
Seurajoukkuekauden lisäksi hyökkääjä kuului Leijonien MM-kultajoukkueeseen. Näin ollen olisi voinut kuvitella, että ura olisi jatkunut ensi kaudellakin NHL:ssä, mutta toisin kävi.
– Hän laski niin, että hän joutuisi pelaamaan paljon AHL:ssä. Hän on nuori pelaaja ja Juho näkee niin, että hänellä on asioita, joita hänen pitää vielä kehittää. Kärpissä on päävalmentaja Mikko Manner, johon hän luottaa paljon.
– Hän ja kaikki olivat sitä mieltä, että todennäköisesti hän kehittyy enemmän täällä Suomessa kuin siellä (Pohjois-Amerikassa), Lammikon agentti Tomi Haula paljasti MTV Urheilulle.
Lammikko tulee olemaan Liigassa melko uusi tuttavuus, sillä hän on esiintynyt sarjassa vain 25 ottelun verran. Tuolloin hän edusti Porin Ässiä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leijonille huonoja uutisia – Floridan suomalaistähti loukkaantui
- Liigan pudotuspelit käyntiin: HIFK:lta ja Kiekko-Espoolta romahdus
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Juuse Saroksesta karu uutinen!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL