Koko uransa kotimaassa pelannut hyökkääjä jättää Suomen kaukalot – suuntaa Länsi-Eurooppaan
Kuva: Juha Tamminen
Koko uransa kotimaassaan pelannut hyökkääjä Henri Ruotsalainen siirtyy alkavaksi kaudeksi ranskalaiseen Chamberyyn, joukkue tiedottaa mm. Facebook-tilillään. Sentterin uusi työnantaja pelaa maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.
26-vuotias hyökkääjä on viilettänyt koko aikuisuransa ajan Mestiksessä. Siellä kamppailuita on kertynyt runkosarjassa 223 pistein 32+59=91, 17 pudotuspeliottelun saldo on 3+5=8.
Ruotsalainen edusti edelliset neljä ja puoli kautta Heinolan Peliittoja. Tätä ennen hän pelasi uransa ensimmäiset aikuisten ottelut turkulaisjoukkue TUTO:ssa.
Ranskaan siirtynyt peluri on Mestiksen pronssimitalisti keväältä 2014, lisäksi hän on voittanut muutamia nuorten SM-mitaleita. Ruotsalainen kuului lisäksi aikoinaan nuorten eri maajoukkueisiin.
LUE MYÖS:
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!