”Matka, minkä keväällä kävimme, oli huikea ja unohtumaton” – maailmanmestaruus ei muuttanut Kevin Lankista, NHL-unelma vaatii töitä

LAHTI. Vuosi sitten Kevin Lankisen nimi ei olisi todennäköisesti herättänyt sen kummempia mielikuvia suurimmassa osassa suomalaisia.
Nyt laulu on toinen. Murtautumista NHL:ään edelleen yrittävä kansan suosikki on hallitsevan maailmanmestarin ykkösveskari. Se titteli on tarjolla maailmassa tasan tarkkaan yhdelle ihmiselle.
– Tuolla tavalla kun sen muotoilee, niin totta kai makealta tuntuu. Matka, minkä keväällä kävimme, oli huikea ja unohtumaton lähtien leirityksestä ja päättyen kultajuhliin. Kaikki siinä välissä oli mahtavaa. Sitä on ollut hienoa muistella kesän mittaan, Leijonat kultaan johdattanut maalivahti hehkuttaa Leijonat.comille Lahdessa Alumni All Star 2019 -tapahtumassa.
Lankinen otti MM-finaalissa Kanadaa vastaan yli 40 torjuntaa ja kultavahti löi loppuottelussa NHL-tähti Matt Murrayn. Välierässä jalkoihin jäi Venäjä ja sen Andrei Vasilevski, puolivälierässä lukua otti Ruotsin legendaarinen Henrik Lundqvist.
Mainittakoon vielä sekin, että kahdessa viimeisessä pelissä, eli tärkeimmissä otteluissa, Lankinen päästi yhden ainoan maalin. Luulisi, että vahdin NHL-joukkue Chicago Blackhawks tykkää.
– Minun on vaikea sanoa, mitä ne miettivät. Mutta Chicagosta oli paljon väkeä paikalla. He seurasivat pelejä ja antoivat hyvää palautetta. Totta kai se on näytön paikka, siellä oli maailmanluokan pelaajia vastassa. Katsotaan, mitä se tuo omalle uralle jatkossa.
Kansan idoli
Lankiseen liitetään keskusteluissa maailmanmestaruuden lisäksi hyvin usein lukeminen ja kirjat. Maalivahti on tapaus, jonka jääkiekon ystävät tietävät nyt muunakin kuin maalivahtina. Nöyrä persoona kokee silti olevansa sama ihminen kuin ennenkin.
– En koe, että olisin muuttunut mitenkään. Toki moni ihminen seurasi MM-kisoja ja olen kuullut paljon hyvää palautetta. Pystyimme tuomaan intoa, motivaatiota ja jännitystä kotikatsomoihin. On ollut kivaa huomata, että lätkän avulla pystyy yhdistämään yhden kansakunnan.
– Olen sama äijä, joka pyrkii NHL:ään.
NHL:stä puheen ollen. Varaamaton Lankinen pelasi viime kaudella ensimmäisen kerran rapakon takana, mutta saumaa taalajäillä ei tullut. Vielä.
– Olen innoissani lähdössä haastamaan NHL-paikasta. Chicago on hyvä organisaatio ja siellä on kova kilpailu peliajasta niin kuin joka ikisessä NHL-joukkueessa. Polku NHL:ään ei ole ikinä helppo. Paikka pitää ansaita ja siihen olen valmis.
Maailmanmestarin ei tarvitse muuttaa omaa tekemistään paikkaa taalajäiltä tavoiteltaessa.
– En tiedä, tarvitseeko mitään tehdä toisin. Edelleen tulee jatkaa kovaa työntekoa. Se on kaiken a ja o. Kun hommat starttaavat siellä, pitää olla valmis laittamaan kaikki peliin – olen ollut tähänkin asti. Luulen, että tämä viimeinen vuosi valmisti minua tähän kauteen. Kesällä on panostettu siihen, että ollaan yhden stepin valmiimpia.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olli Jokinen karun tappion jälkeen: ”Meillä oli erittäin paljon vaikeuksia”
- Olli Jokisen HIFK sai jälleen kylmää kyytiä!
- HS: Liiga-seura voi menettää tähtihankintansa yllättäen!
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä
- NHL:stä kantautui murheellisia suomalaisuutisia
- Ilves jäi Kärppien jyrän alle – näin kävi liigakierroksella
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- Tapparasta tuttu maajoukkuepakki NHL-jäille?
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Kärpät jää taakse – Ville Pokan uusi seura selvisi!
- HS: Liiga-seura voi menettää tähtihankintansa yllättäen!
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä
- Olli Jokisen HIFK sai jälleen kylmää kyytiä!
- NHL:stä kantautui murheellisia suomalaisuutisia
- Mestis-kausi käynnistyy – nämä ottelut nähtävissä ilmaiseksi