Jaromir Jagrin painonpudotusprojekti etenee vauhdilla – tshekkilegenda julkaisi kuvan nykytilanteesta!

Tshekin oma kiekkoikoni Jaromir Jagr valmistautuu 32. kauteensa ammattikiekkoilijana kovan kuntokuurin avulla.
Kesällä 121-kiloiseksi lihonut 47-vuotias takavuosien supertähti on nyt karistanut Instagram-päivityksensä mukaan kahdeksan kiloa lähtöpainostaan.
– Joissakin harjoitusotteluissa tuntui paremmalta, joissakin huonommalta. Olen pudottanut hieman painoani, joten tilanteen pitäisi olla parempi. Kausi alkaa vasta parinkymmenen päivän päästä, joten minulla on vielä rutkasti aikaa, Jagr päivitti kauteen valmistautumistaan Blesk-lehdelle antamassaan haastattelussa.
Jagr edustaa alkavalla kaudella kasvattajaseuraansa Kladnoa, joka nousi alkavaksi kaudeksi takaisin Tshekin pääsarjaan. Harjoituspeleissä kyyti muita pääsarjaseuroja vastaan on ollut kylmää, joskaan se ei huoleta kaiken nähnyttä legendaa.
– Miksi itkeä, kun kausi ei ole vielä edes alkanut? Tulokset eivät tietenkään ole sellaisia, joita odotimme. Henkilökohtaisella tasolla odotin hieman parempaa, vaikkakin osasin aavistaa, että peleistä tulee vaikeita.
NHL-urallaan uskomattomat 1921 tehopistettä runkosarjassa latonut tshekkihyökkääjä on taalajäiden historian toiseksi paras pistemies heti Wayne Gretzkyn jälkeen.
Näet Jagrin Instagramiin julkaiseman kuvan miehen hoikentuneesta olemuksesta alta:
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lähde: Kaksi seuraa KooKoo-vahdin kintereillä
- Tässä USA:n ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi