Jääkiekon tuoreen maailmanmestari Kevin Lankisen ura ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, vaikka maalivahti onkin ollut suomalaisten huulilla viime viikkoina pelkästään positiivisten tapahtumien seurauksena.

Kassari kertoi Apulle koskettavan tarinan menneisyydestään. Pelaaja joutui uransa vaikeimpaan tilanteeseen vuonna 2017 loukkaannuttuaan. Vamma piti pelaajan sivussa tositoimista useita kuukausia.

Kaksi silloista joukkuekaveria HIFK:sta kaatui hänen päälleen kohtalokkain seurauksin. Odotukset Lankisella tulevaan olivat kovat, koska edellinen sesonki oli ollut Lankisen uran paras. Vahti kuului helsinkiläsjoukkueen organisaatioon kausina 2014-18.

– Olin täynnä uskoa itseeni, mutta sitten loukkaannuin ja jouduin olemaan viisi kuukautta poissa jäältä, Lankinen kertoi aviisille.

Yleensä vastoinkäymiset vahvistavat, ja niin taisi käydä Lankisellekin. Loukkaantuminen nimittäin käänsi maalivahdin uraa omalla tavallaan.

– Tyttöystäväni oli tärkein tukeni vastoinkäymisen aikana. Lisäksi fysiikkavalmentajani ja määrätietoisen punttisaliharjoittelun avulla sain itseni parempaan fyysiseen kuntoon kuin koskaan.

Loukkaantuminen oli kova paikka koko perheelle.

Lankinen kertoi lehdelle tuntevansa itsensä henkisesti vahvemmaksi takaiskusta toivuttuaan.

– Se oli lopulta tärkeä käännekohta, vaikka loukkaantuessani en osannut sitä mitenkään aavistaa. Oli pakko miettiä uran jatkosuunnitelmat tarkkaan ja pohtia, mitä haluan, mihin tähtään.

Viime kaudella AHL:ää Rockford IceHogsissa ja ECHL:ää Indy Fuelissa torjunut maalivahti on nyt siis maailmanmestari. Toukokuussa itsensä suomalaisten sydämiin pelannut torjuja yrittää hakea alkavalla kaudella paikkaa NHL-joukkue Chicago Blackhawksista.

Sivustomme tapasi Lankisen aiemmin elokuussa Lahdessa. Voit lukea haastattelun ohesta.