Kimi Räikkönen sai outoa kohtelua eurooppalaiselta joukkueelta – syy suomalaisen oma: ”Käänsimme sellaisia katsojia pois”
Kuva: Getty Images
Sivustomme kirjoitti aiemmin, kuinka Sveitsissä asuva F1-tähti Kimi Räikkönen joutui kokemaan karvaan pettymyksen juuri ennen paikallisen kiekkokauden alkua. Hänen lempijoukkueensa Zug perui formulatähden istumapaikat lounge-katsomosta.
– Kiekkokausi alkaa kohta, ja olen vihainen lempijoukkueelleni Zugille. Minulla on ollut aina neljä varattua paikkaa. Viime vuonna minulta otettiin yksi paikka pois, ja nyt kaikki neljä. Se ei ole mielestäni kovin kivaa. Minun pitää, mitä teen tällä kaudella! Räikkönen puhisi taannoin Blick-sivuston mukaan.
Nyt Zugin käytöksen syy on selvinnyt. Lähde, eli Blick oli ottanut nyt yhteyttä Zugin toimitusjohtaja Patrick Lengwileriin. Hänen mukaansa seuran osakkeenomistaja Räikkösen paikat peruttiin suomalaisen omasta syystä.
Zug veti peleihinsä menestyksen myötä katsojia. Joukkue ylsi viime kaudella finaaleihin asti. Räikkönen ei silti käynyt yhdessäkään pelissä ja paikat ammottivat tyhjillään, Blick kirjoitti. Halli oli muuten loppuunmyyty.
– Käänsimme sellaisia katsojia pois, jotka ihmettelivät paikkojen ainaista tyhjyyttä, Lengwiler selitti.
Nyt ne eivät enää ole tyhjinä. Suomalaisen paikat on annettu muille. Lengwiler on kuitenkin kertonut formulatähdelle hänen olevan aina tervetullut seuraamaan Zugin pelejä.
– Olen ottanut yhteyttä Räikköseen ja kertonut, että hän voi ottaa aina yhteyttä tänne päin halutessaan tulla peliin.
Myös Davos toivotti Twitter-tilillään Räikkösen olevan tervetullut peleihinsä.
«Das ist nicht sehr nett»: Kimi verletzt – und sauer auf den EV Zug! blick.ch/sport/formel1/…
#HCD #Immonen #goodgodfather
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Juuse Saroksesta karu uutinen!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Kulisseissa tapahtuu – NHL teki tiukan Venäjä-ratkaisun