Tuore Rangers-pomo hehkuttaa Kaapo Kakkoa – erityisesti nämä ominaisuudet tekivät vaikutuksen!
Kuva: Getty Images
New York Rangersin kultakimpale Kaapo Kakko debytoi seuran paidassa vakuuttavalla tavalla taannoin NHL:n nuorten lupausten ottelussa Minnesota Wildia vastaan.
Ottelun voittomaalin jatkoajalla taiteillut superlupaus sai kehut myös seuran johtoportaaseen Columbus Blue Jacketsista siirtyneeltä John Davidsonilta.
– Hän ei pelannut kahdessa ensimmäisessä ottelussa sairastelun vuoksi, vaikka olisi kovasti halunnutkin. Saimme hänet sitten kentälle kolmanteen otteluun. Se oli aluksi hieman ruosteista, mutta sitten hän otti homman haltuunsa. Sitä oli todella erityistä seurata, Davidson kehuu Rangersin kotisivuilla.
– Hänellä on itsevarmuutta kovavauhtisissa kuljetuksissa, hän osaa pelata kiekon kanssa pienessä tilassa ja hän näkee kentän tapahtumat hyvin. Sitä on hauska seurata, kiekkopomo intoilee.
Seuraava haaste on seurapomon mukaan luonnollisesti sopeutuminen NHL:n vauhtiin ja toimintatapoihin myös kaukalon ulkopuolella.
– Hän on hyvä poika, todella nöyrä, Davidson päättää.
Rangersin ensimmäinen virallinen harjoitusottelu on vuorossa Suomen aikaa 19. syyskuuta New Jersey Devilsiä vastaan.
LUE MYÖS: Lähde: Mikko Rantasen jatkopahvi viilausta vaille valmiina – tästä väännetään nyt!
LUE MYÖS:
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse