Kärpiltä merkittävä uudistus valmennusryhmäänsä – ”Pelaajille enemmän työkaluja”
Kärpät tiedottaa tehneensä valmentajasopimuksen Santeri Hillin kanssa.
31-vuotias Hilli toimii jatkossa joukkueen videovalmentajana ja tuore kontrahti kattaa kuluvan kauden, sekä option tulevasta sesongista.
– Pyrimme parantamaan valmennusta ja nykyaikaistamaan sitä. Tätä kautta saadaan pelaajille enemmän henkilökohtaista valmennusta ja apuvalmentajien työpanosta keskitetään etenkin nuorten pelaajien kehittämiseen, kommentoi Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho sopimusta oululaisseuran nettisivulla.
Viitenä edellisenä kautena Hilli toimi maalivahti- ja videovalmentajana Red Bull Salzburgissa. Ennen maailmalle lähtöään hän ehti valmentaa Kärppien junioripuolella lähes kymmenen vuoden ajan.
– Jo nuorena poikana oli selkeä ajatus siitä, että kun oma peliura loppuu, niin ryhdyn valmentajaksi. Se oli luontainen valinta, sillä isä sekä molemmat papat ovat kaikki valmentaneet. Penkin taakse hyppääminen oli hyvää vieroitushoitoa, ettei loppunut kuin seinään tuo koppielämä ja hallilla norkoilu. Olen kasvanut ja elänyt koko ikäni hallilla, Hilli toteaa.
Hillin oma peliura päättyi jo B-juniori-iässä ja kuluva kausi on hänelle jo 14.valmentajana.
Videovalmentajana Hilli on pelien aikana ylhäällä katsomossa tietokoneen kanssa koodaamassa ja purkamassa peliä osiin. Materiaali on käytössä heti, kun halutaan katsoa esimerkiksi jotain yksittäistä tilannetta tai tiettyä vaihtoa.
– Nykynuoret ovat kännyköiden ja muiden laitteiden kanssa paljon tekemisissä ja niitä käytetään oppimisvälineinä jo alakoulussa. Siitä on tullut luontainen osa oppimista etenkin näille nuorille pelaajille. Toki videoita on käytetty jo pitkään jääkiekkomaailmassa ja urheilussa ylipäätään. Tavoitteenani on tarjota pelaajille enemmän työkaluja, jotta heillä olisi mahdollisimman hyvät edellytykset kehittyä, Hilli painottaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HIFK-tähden telonut KalPan Hugo Gallet: pelikielto
- Leijonille huonoja uutisia – Floridan suomalaistähti loukkaantui
- Liigan pudotuspelit käyntiin: HIFK:lta ja Kiekko-Espoolta romahdus
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Juuse Saroksesta karu uutinen!
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL