Leijonien MM-sensaatio kiinnostaa! Kultatarinasta julkaistaan peräti kaksi eri kirjaa
Kuva: Getty Images
Leijonien MM-kulta näkyy joulun markkinoilla myös kirjakaupoissa.
Kevään tarinasta julkaistaan kaksi erillistä kirjaa. Mörkö ja Bratislavan ihme (Minerva kustannus Oy) on MTV:n toimittaja Kasperi Kunnaksen sekä Ilta-Sanomien Tuomas Arkimiehen kirjoittama teos.
Duo oli paikalla kevään arvokisoissa paikan päällä. Kirja julkaistaan kustannusyhtiön mukaan viikolla 41 (7.-13. lokakuuta).
– Suomi nappasi mestaruuden maailman parhaalla yhteistyöllä. Ennakkoluulottomalle ja raikkaalle joukkueelle kasvot antoi sen mainio ja maanläheinen kapteeni Marko Anttila, joka nousi takarivistä kansallissankariksi, koko Suomen Mörkö-Markoksi, kirjan tiedotteessa luvataan.
Myöhemmin syksyllä ilmestyy myös Kultaleijonien tarina 2019 (Bazar kustannus Oy), joka on tehty yhteistyössä Suomen Jääkiekkoliiton kanssa. Kirjan on kirjoittanut Harri Pirinen, joka on tehnyt urallaan useita eri jääkiekkoaiheisia kirjoja. Hän on taltoinut yhteen muun muassa nuorten MM-kultatarinan talvelta 2016.
– Kirja on kertomus kaikkien aikojen suomalaisesta urheilujoukkueesta, joka vastoin kaikkia odotuksia ja ennakkoasetelmia voitti jääkiekon maailmanmestaruuden toukokuussa 2019. Tätä kirjaa varten tehtyjen haastatteluiden avulla teos avaa ainutlaatuisella tavalla vaihe vaiheelta, kuinka Suomen joukkue hitsautui yhteen ja taisteli tiensä finaaliin ansaitsemaan kultansa, tiedotteessa luvataan.
Teos julkaistaan 28. lokakuuta Suomen Jääkiekkoliiton vetämässä tilaisuudessa. Jokaisesta myydystä kirjasta lahjoitetaan yksi euro nuorten jääkiekkoharrastuksen tukemiseen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Jesse Puljujärvi podcastissa: Tällä hetkellä tiesi NHL-uran olevan ohi
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- SaiPa iski pöytään kolme pelaajakiinnitystä – mukana entinen NHL-hyökkääjä!
- Mikael Granlund kovassa iskussa NHL:ssä – maaliputki venyy
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Tässä Pelicansista lähteneen hyökkääjän uusi seura
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”