Mestis-joukkue teki huiman hankinnan – nappasi yli 400 liigaottelun konkarin: ”Täydellinen pelaaja”

Mestis-joukkue Jokipojat tiedotti kotisivuillaan, että se on tehnyt 35-vuotiaan laitahyökkääjä Sami Mutasen kanssa ottelukohtaisen sopimuksen. Hankinta on Mestikseen kova, kun konkarilla on esimerkiksi Liigan puolelta taskussaan Suomen mestaruus ja yhteensä yli 400 ottelua tehoin 33+61=94.
Jokipoikien päävalmentaja Joni Petrell on tyytyväinen uuteen hankitaan.
– Sami on täydellinen pelaaja meille. Hän on kokenut, esimerkillinen ja joensuulainen. Sami tuo ennen kaikkea johtajuutta ja esimerkkiä. Olen ylpeä, että saimme hänet tähän joukkueeseen ja toivottavasti saamme pidettyä Samin täällä koko loppukauden, luotsi sanoi.
Mutanen viiletti alkukaudella toisessa joensuulaisjoukkueessa, eli II-divisioonassa pelaavassa Koplassa.
– Jos saamme yhteistyökumppaneita tähän mukaan, niin seuran kuin pelaajan toive on muuttaa sopimus koko kauden kattavaksi, Mehtimäki Oy:n puheenjohtaja Jarkko Immonen kertoi.
Hyvänä luistelijana tunnettu hyökkääjä edusti joensuulaisia edellisen kerran kymmenisen vuotta sitten kaudella 2010-11. Mutanen on fiiliksissä.
– Hienoa palata kotiin ja tuttuihin väreihin. Jokipojat on iso asia minulle ja kasvattajaseura. Loistavat fiilikset, että saatiin sopimus tehtyä ja innolla hyppään joukkueeseen. Mukava päästä tutustumaan joukkueeseen ja ajamaan itseään sisään.
Jokipojat keikkuu Mestiskessä neljän pelatun ottelun jälkeen kolmanneksi viimeisenä. Kasassa sillä on vain kolme pinnaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!
- TPS-kapteeni lähtee: siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!