Jymypommi! Pasi Nurminen jättäytyy tehtävistään – taustalla harmittava syy
Kuva: Juha Tamminen
Pelicans tiedotti torstaina, että seuran apuvalmentaja ja pääomistaja Pasi Nurminen jättäytyy tehtävistään.
Tiedotteen mukaan syy tähän johtuu henkilökohtaisen liekin hiipumisesta.
– Kyseessä on alkukauden aikana kypsynyt päätös. En koe olevani siinä tilassa, että pystyn auttamaan joukkuetta päivittäisessä tekemisessä. Minulla on pitkä ura valmentajana takana ja nyt en vain ole enää löytänyt hommaan siihen vaadittavaa paloa ja intohimoa. Neljä ja puoli vuotta olen työskennellyt yhtäjaksoisesti Pelicansin valmentajana, ja koen että olen sen oman tietotaidon tuonne ympärilleni levittänyt, jotta voin jäädä sivuun levollisin mielin, Nurminen kommentoi tiedotteessa.
Pelicans on voittanut tällä kaudella runkosarjassa 11 ottelustaan vain neljä. Joukkue majailee sarjataulukon kahdeksannella sijalla.
Pelicansin tiedote:
Pelicansin pääomistajaa Pasi Nurmista ei nähdä enää lahtelaisjoukkueen penkin takana. Syy valmennustehtävistä pois jättäytymiseen on henkilökohtaisen liekin hiipuminen. – Kyseessä on alkukauden aikana kypsynyt päätös. En koe olevani siinä tilassa, että pystyn auttamaan joukkuetta päivittäisessä tekemisessä. Minulla on pitkä ura valmentajana takana ja nyt en vain ole enää löytänyt hommaan siihen vaadittavaa paloa ja intohimoa. Neljä ja puoli vuotta olen työskennellyt yhtäjaksoisesti Pelicansin valmentajana, ja koen että olen sen oman tietotaidon tuonne ympärilleni levittänyt, jotta voin jäädä sivuun levollisin mielin, Nurminen kommentoi. Pelicansin muu valmennustiimi jatkaa entisellään, mutta fysiikkavalmennuksesta päävastuun kantava Tommi Pärmäkoski tullaan jatkossa näkemään myös joukkueen penkin takana. – Minulla on ollut hieno paikka sekä mahdollisuus oppia valmentamista ja kasvaa tässä Pasin rinnalla. Haluan kiittää Pasia kaikesta siitä opista ja tietotaidosta mitä olen saanut. Olemme tehneet paljon töitä ryhmänä ja nyt se yhteistyön määrä korostuu entisestään. Edelleen minulla on ympärilläni kovia ammattilaisia niin valmennuksessa kuin pelaajistossa, joten luotto tulevaan on kova, Ville Nieminen kertoo. – Joukkue on hyvässä tilassa. Olemme Liigassa pistekeskiarvolla mitattuna viidentenä ja muutenkin joukkueessa vallitsee hyvä henki. Organisaation puolelta meillä ei ole ollut painetta tehdä muutoksia, mutta totta kai kunnioitamme Nurmisen tuntemuksia ja päätöstä. Olemme käyneet aiheen tiimoilta pitkiä keskusteluja ja olemme samalla sivulla siitä, että ilman henkilökohtaista paloa, ei valmennustehtävissä ole järkevää jatkaa, Pelicansin urheilujohtaja Janne Laukkanen summaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Aleksander Barkovista huippu-uutinen!
- IS: Topi Nättiseltä täystyrmäys Kärppien oudolle tempaukselle – ”Käsien pesua”
- Jenni Hiirikoski nostaa esiin Naisleijonien neljä vastuunkantajaa: ”He ovat kantavia voimiamme”
- IL: Liigan pikkuseura teki kaappauksen HIFK:sta!
- Leijonille karu takaisku – uusi NHL-vahvistus olympiajoukkueeseen!
- Kylmästi kävi – Harri Pesoselle näytettiin ovea!
- IL: Jokerit teki taas nimekkään kaappauksen – haaviin NHL-kärkivaraus
- Hurja määrä tulivoimaa! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -puolustajat
- Tanskan mestari Markus Oden palaa Suomeen – tässä uusi seura
- Oho! Ilves lainaa puolustajansa toiseen Liiga-seuraan
- AL: Tappara-tähti teki päätöksensä – ensi kauden seura selvisi!
- SK: Ilveksen johtohahmo lähtee kilpailijan leiriin!
- Ben Bloodista jysähti iso paljastus!
- IL: Liigan pikkuseura teki kaappauksen HIFK:sta!
- Milanon olympia-areenasta shokkipaljastus!
- Kylmästi kävi – Harri Pesoselle näytettiin ovea!
- IL: Jokerit teki taas nimekkään kaappauksen – haaviin NHL-kärkivaraus
- Lähde: Tässä on Niklas Rubinin ensi kauden seura
- JYPiltä karu päivitys – maalipörssin kärkimies Leevi Tukiainen pitkään sivussa!
- Yllätyskauppa! HIFK ja Ässät vaihtoivat hyökkääjiä