Kultaleijonalla vaikeaa Sveitsissä – lähteet: kiekkopomot tyytymättömiä, sopimus puretaan lähiaikoina
Kuva: Getty Images
Sveitsin pääsarja NLA:ssa pelaavan Bernin johtoporras ei ole ollut tyytyväinen suomalaispuolustaja Miika Koiviston tekemisiin. Ilmeisen heikolla panoksella pelanneen maailmanmestarin sopimus puretaan muutamien eri lähteiden mukaan viimeistään ensi viikolla.
Lähteet kertovat, että parhaimmillaan todella koviin pisteisiin pystyvällä Koivistolla olisi ottajia muuallakin. Se ei sinänsä ole ihme, sillä vaasalaislähtöinen pelaaja on voittanut MM-kullan lisäksi Suomen mestaruuden.
Koivisto luuti viime kaudella KHL-joukkue Dynamo Moskovan takalinjoilla. Tämä kausi on ollut Bernissä vaikea, sillä kauden 15 peliä ovat tuoneet tehot 0+2=2 (-5). Toukokuun MM-kisojen kymmenessä pelissä Koivisto sivalsi niin ikään pisteet 0+2=2 (+3).
Kultaleijona pelasi Suomessa edellisen kerran kaudella 2017-18 edustettuaan Kärppiä. Tuolloin hän oli oikein kunnon teholinko taottuaan 55 runkosarjan ottelussa häikäisevät pisteett 10+29=39, 15 pudotuspeliottelua toivat nekin kelvolliset pisteet 3+5=8. Tähän nähden panos Sveitsissä on ollut eittämättä heikko.
Lähteet: SwissHabs, Berner Zeitung
LUE MYÖS:
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!