Tunnettu NHL-toimittaja lyttää Jesse Puljujärven otteet Liigassa – ”Ei edes AHL:n tasoinen sarja”
Kuva: Juha Tamminen
Oulun Kärppien Liiga-miehistössä tehokkaan alkukauden pelanneen Jesse Puljujärven otteet on huomattu myös rapakon takana NHL-piireissä.
Kaikki Pohjois-Amerikan kiekkotoimittajat eivät joka tapauksessa hypi riemusta suomalaisen otteita seuratessaan. Arvostelijoiden joukkoon liittyy nyt myös tunnettu Oilersia läheltä seuraava sisäpiiritoimittaja Jim Matheson, jonka arvio Liigan nykytasosta on varsin karua luettavaa.
– Rakastan sitä että Puljujärvi tekee maaleja Suomessa ja näyttää saaneen kätensä ja itseluottamuksensa takaisin. Hienoa hänelle. Mutta tehdään yksi asia selväksi: Suomi (Liiga) ei ole vertailukelponen edes AHL:n kanssa. Se on neljänneksi tai viidenneksi paras sarja maailmassa. Se ei ole yhtä hyvä sarja kuin AHL tai KHL, Matheson sivaltaa.
Matheson ei liene arvionsa kanssa kovinkaan väärässä huolimatta Leijonien pitkälti Liiga-miehistöllä keväällä nappaamasta MM-kullasta. Liigan tämän hetkinen pistepörssikärki Juho Lammikko ei esimerkiksi tehnyt viime kaudella NHL:ssä pelaamissaan 40 ottelussa ainuttakaan maalia, mutta on iskenyt alkukaudella 17 Liiga-pelissä jo tehot 7+14=21.
Lammikon tavoin Kärpissä pelaava Puljujärvi puolestaan löytyy Liigan pistepörssin kuudennelta sijalta. 21-vuotias laituri on iskenyt 17 peliin tehot 11+7=18.
LUE MYÖS: Karut lähtökohdat! Uusi TPS-valmentaja joutui heti kovaan paikkaan: ”En tiennyt edes kokoonpanoa”
LUE MYÖS: Vahvistus Liigaan? Lähde: SaiPa nappaamassa nuoren kiekkotaiturin Ruotsista
LUE MYÖS: Kriisipalaveri! TPS-fanien protesti tuotti tulosta – miljonääriomistajat astuvat esille avoimessa tilaisuudessa
LUE MYÖS: Paluu Suomeen mahdollista? Näin Winnipeg-pomo kommentoi Ville Heinolan tilannetta
LUE MYÖS: Tulikuuma Liiga-taituri kokonaan sivussa – tässä on Ruotsin tuore joukkue Suomeen
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mikael Granlundilta kauniita sanoja Leijonista: ”Kuin kotiin tulisi”
- Uusi pelaaja Leijoniin! Tässä on Eemil Erholtzin korvaaja
- Latvian valmennuksesta kova lausunto Leijonista: ”Onko täällä joku muu, joka voi voittaa kuin Suomi?
- Jättiseuran GM sekoitti Mikko Lehtoset – ”Bambi” Lehtonen Viaplaylla: ”Katsoin, että onpa iso diili…”
- Jesse Puljujärveä murjottiin rumasti MM-jäällä – tämä on tilanne nyt
- Ei ole totta! Taas yhden Leijonat-pelaajan kisat ohi: ”Päävamma”
- MTV: Leijonien maalibiisi on vaihtumassa
- MM-jättisensaatio kariutui viime hetkellä – Kanada kiri voittoon Norjaa vastaan
- Konsta Helenius Leijonien ykkösketjuun? Hyökkääjältä paljon puhuva vastaus
- KooKoo pudotti sopimusuutisia – teki kaksi pelaajakiinnitystä
- Näkökulma: Konsta Helenius ajaa Leijonat-legendan ulos kokoonpanosta
- MTV: Juhamatti Aaltonen sanoi sen ääneen – tämä mies ulos Leijonien ykkösketjusta
- Kova kohtalo: Leijonien NHL-mies ulos kokoonpanosta
- LIVESEURANTA: Suomi – Latvia – Leijonille murskavoitto, Norjalta kova temppu Kanadaa vastaan
- Leijonat-hyökkääjä lähti MM-kisoihin kesken asepalveluksen: ”Toivottavasti antavat hetken juhlia”
- Suru-uutinen: 27-vuotias maajoukkuehyökkääjä kuoli traagisesti
- Kärpät ottamassa niskalenkin Liiga-seuroista – maajoukkuehyökkääjä matkalla Ouluun
- Leijonille uusi NHL-vahvistus – yhden pelaajan MM-kisamatka ohi
- KalPa iski pöytään viisi pelaajakiinnitystä – Tapparan huippulupaus siirtyy Kuopioon!
- Tämä Leijonat-pelaaja väistää Mikael Granlundia: ”Pitää asennoitua oikein”