Tulikuuma Liiga-taituri kokonaan sivussa – tässä on Ruotsin tuore joukkue Suomeen
Kuva: Getty Images
Liiga-pelaajat eivät mahdu Ruotsin EHT-joukkueeseen Helsingin Karjala-turnauksessa.
Maan kiekkoliitto on nimennyt tuoreen nipun Suomeen. Mukana on iso liuta kokeneita ja ennalta jo maajoukkueesta tuttuja nimiä.
Silmiinpistävää on, ettei mukaan ole mahtunut esimerkiksi Liigassa pirteästi läpi syksyn pelannut Robin Press. Lukko-pakki on noussut joukkueensa ykköspakiksi – samalla hän on koko Liigan peliaikakunkku. Press on pelannut keskimäärin yli 25 minuutta per ottelu nakuttaen samalla kiitettävät tehot 3+7=10.
24-vuotias ruotsalainen on tuttu Tre Kronorin junnumaajoukkueista. A-maajoukkuedebyytti on jäänyt kuitenkin vielä tekemättä.
Ruotsissa luotetaan oman sarjan pelaajiin vahvasti: kokoonpanon 24 nimestä peräti 16 tulee omasta sarjasta. Sen ohella mukana on viisi KHL-pelaajaa sekä kolme Sveitsistä saapuvaa vahvistusta.
LUE MYÖS: Jesse Puljujärvi mukaan Leijoniin! Jukka Jalonen puolustaa suomalaistaituria: ”Rohkea kaveri – nostan hattua”
LUE MYÖS: Leijonien joukkue, otteluohjelma ja tuoreet uutiset löydät Karjala-turnauksen erikoissivuiltamme!
LUE MYÖS: Kriisipalaveri! TPS-fanien protesti tuotti tulosta – miljonääriomistajat astuvat esille avoimessa tilaisuudessa
LUE MYÖS: Tiesitkö? NHL-taituri sai inspiraation ilmaveivimaaliinsa Mikael Granlundilta – ”Siitä kasvoi niin iso juttu”
LUE MYÖS: Paluu Suomeen mahdollista? Näin Winnipeg-pomo kommentoi Ville Heinolan tilannetta
LUE MYÖS: Tulikuuma Liiga-taituri kokonaan sivussa – tässä on Ruotsin tuore joukkue Suomeen
Ruotsin joukkue:
Maalivahdit: 35. Magnus Hellberg, SKA Pietari 39. Adam Reideborn, Ak Bars Kazan 65. Christoffer Rifalk, Rögle Puolustajat: 3. Klas Dahlbeck, TsSKA Mosova 6. Mikael Wikstrand, Ak Bars Kazan 13. Niklas Hansson, Rögle 15. Simon Bertilsson, HK Sotshi 23. Jesper Sellgren, Luulaja 38. Olle Alsing, Djurgården 43. Tom Nilsson, Djurgården 52. Arvid Lundberg, Skellefteå Hyökkääjät: 8. Anton Rödin, Brynäs 12. Max Friberg, Frölunda 17. Gustav Rydahl, Färjestad 18. Dennis Everberg, Rögle 19. Oscar Lindberg, Zug 21. Patrik Berglund, Djurgården 28. Johan Sundström, Frölunda 33. Michael Lindqvist, Färjestad 34. Daniel Brodin, Fribourg-Gottéron 48. Carl Klingberg, Zug 63. Fredrik Händemark, Malmö 72. Daniel Zaar, Rögle 86. Mathias Bromé, Örebro NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Viaplay: Jussi Jokinen teki paljastuksen Mikael Granlundista: ”Ei ollut Mikke ihan tyytyväinen”
- Mikael Granlundilta kauniita sanoja Leijonista: ”Kuin kotiin tulisi”
- Uusi pelaaja Leijoniin! Tässä on Eemil Erholtzin korvaaja
- Latvian valmennuksesta kova lausunto Leijonista: ”Onko täällä joku muu, joka voi voittaa kuin Suomi?
- Jättiseuran GM sekoitti Mikko Lehtoset – ”Bambi” Lehtonen Viaplaylla: ”Katsoin, että onpa iso diili…”
- Jesse Puljujärveä murjottiin rumasti MM-jäällä – tämä on tilanne nyt
- Ei ole totta! Taas yhden Leijonat-pelaajan kisat ohi: ”Päävamma”
- MTV: Leijonien maalibiisi on vaihtumassa
- MM-jättisensaatio kariutui viime hetkellä – Kanada kiri voittoon Norjaa vastaan
- Konsta Helenius Leijonien ykkösketjuun? Hyökkääjältä paljon puhuva vastaus
- Näkökulma: Konsta Helenius ajaa Leijonat-legendan ulos kokoonpanosta
- MTV: Juhamatti Aaltonen sanoi sen ääneen – tämä mies ulos Leijonien ykkösketjusta
- Kova kohtalo: Leijonien NHL-mies ulos kokoonpanosta
- LIVESEURANTA: Suomi – Latvia – Leijonille murskavoitto, Norjalta kova temppu Kanadaa vastaan
- Leijonat-hyökkääjä lähti MM-kisoihin kesken asepalveluksen: ”Toivottavasti antavat hetken juhlia”
- Suru-uutinen: 27-vuotias maajoukkuehyökkääjä kuoli traagisesti
- Kärpät ottamassa niskalenkin Liiga-seuroista – maajoukkuehyökkääjä matkalla Ouluun
- Leijonille uusi NHL-vahvistus – yhden pelaajan MM-kisamatka ohi
- KalPa iski pöytään viisi pelaajakiinnitystä – Tapparan huippulupaus siirtyy Kuopioon!
- Tämä Leijonat-pelaaja väistää Mikael Granlundia: ”Pitää asennoitua oikein”