Ruotsi kumoon! Leijonien turnausurakka päättyi makeaan voittoon – hylätty osuma hämmensi
Kuva: Ilari Isotalo
Leijonien urakka päättyi Karjala-turnauksessa sunnuntaina komeaan 2-1-voittoon naapurimaa Ruotsista.
Suomi hallitsi ottelua ensimmäisessä erässä mielin määrin ja sai luotua myös tukun vaarallisia maalintekopaikkoja. Ensimmäisen kerran kiekko oli Ruotsin maalissa alle neljän minuutin pelin jälkeen, kun Henrik Haapala tarjoili komean syötön Mikko Lehtoselle, joka vei vipuun kaksi ruotsalaispuolustajaa ja laukoi kiekon sisään.
Toista Suomen osumaa saatiin odotella toiseen erään saakka, kunnes Miro Aaltonen siirsi Leijonat ylivoimalla kahden maalin karkumatkalle. Maaliin loistavan syötön antoi Teemu Turunen, joka löysi Aaltosen takatolpalta.
Aaltosen maalin jälkeen Ruotsi sai ottelusta entistä paremmin otetta – ja tämä myös palkittiin reilut kuusi minuuttia Suomen osuman jälkeen, kun Olle Alsing laukoi suoraan Simon Bertilssonin syötöstä kiekon Leijonien reppuun. Heti Alsingin osuman jälkeen Tre Kronor oli myös lähellä tasoitusta, kun kiekko pysähtyi tolppaan.
Kolmannessa erässä Suomi oli puolestaan todella lähellä 3-1-johtomaalia, kun Eemeli Suomi jatkoi viivasta lähteneen laukauksen maaliin. Osumaa kuitenkin tarkasteltiin loppujen lopuksi kahteenkin otteeseen videolta, eikä sitä lopulta hyväksytty.
Hylätyn maalin jälkeen kumpikaan joukkue ei päässyt enää päätöserässä huippupaikoille, ja näin ollen Leijonat nappasi makean 2-1-voiton.
Täyden pistepotin myötä Suomi sijoittui Karjala-turnauksessa toiseksi, Venäjä kolmanneksi ja Ruotsi neljänneksi. Turnausvoitto meni tällä kertaa Tshekille, joka voitti kaikki ottelunsa.
Mikäli haluat katsoa Karjala-turnauksen kaikki tulokset, sarjataulukon ja pistepörssin, niin voit tehdä sen täältä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Missä ura jatkuu? Liigassa kovia maalimääriä takonut kanadalaispyssy vapaille markkinoille
- Liigan pudotuspeleissä jättiyllätys!
- HIFK-tähden telonut KalPan Hugo Gallet: pelikielto
- Leijonille huonoja uutisia – Floridan suomalaistähti loukkaantui
- Liigan pudotuspelit käyntiin: HIFK:lta ja Kiekko-Espoolta romahdus
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!