Näkökulma: Liigan vitsistä kohti huippuseuraa – miljoonaseura Lukon valtava muutos henkilöityy yhteen mieheen
Kuva: Juha Tamminen
Yksi ammattitekijä oikeassa roolissa voi saada lyhyessä ajassa jopa yllättävän paljon aikaa. Lausahdus herää mieleen, kun miettii Rauman Lukon viime vuosien merkittävää muutosta.
Liiga-seuran kasvojenkohotus viime vuosina on tapahtunut hiljaa ja ilman suurta mediahuomiota. Muutos Raumalla on kuitenkin iso – ja sen kasvot ovat selvät: viime vuosien näyttävä muodonmuutos henkilöityy häkellyttävän paljon uuteen urheilupomo Kalle Sahlstedtin kädenjälkeen.
Liiga-seuran 2000-luvun alkuvuodet ehtivät olla melkoista kompurointia ja syvissä vesissä uimista. Kalliit hankinnat ja paisuneet pelaajabudjetit tekivät Lukosta lähinnä koko sarjan väsyneen vitsin.
Vaikka vuodet vierivät ja valmentajat ja huippuhankinnat vaihtuivat, jäi eri projektien saalis lopulta laihaksi. Lukko ehti olla pitkään jo ylipalkattujen ja jopa keskinkertaisten pelaajien hautausmaa.
Ison budjetin seuralla tuntui olevan välillä jopa liikaa rahaa järkevän suunnitelman ja strategian tekemiseen. Sen jälkeen nähty muutos on ollut jopa häkellyttävän suuri.
Identiteetti rakentumassa
Lukon suurin ongelma liittyi pitkään seuran identiteettiin. Tai oikeastaan sen puuttumiseen. Vuodet vierivät ja eri valmentajat toivat omat visionsa joukkueen pelaamiseen. Mutta jos joku olisi vieläpä vaikka noin seitsemän vuotta sitten kysynyt, millaista lätkää Lukko pelaa, olisi vastaus riippunut pitkälti vastaajasta. Ja sen vuoden joukkueesta. Tässä suhteessa Lukon isoin onnistuminen on urheilujohtaja Sahlstedtin palkkaaminen. Ei ole sattumaa, että sen jälkeen seurassa on otettu useita isoja askelia kohti uskottavaa Liiga-seuraa. Lätkäjoukkueen onnistuminen mitataan menestyksessä. Se on toki Raumalta vielä puuttunut. Viime vuosien korjausliikkeet näkyvät hiljalleen silti myös tärkeimmässä paikassa eli kaukalossa. Lukolla alkaa olla joukkue, jolta voi tulevina vuosina oikeasti odottaa jo menestystä. Isoin juttu Lukolle on Sahlstedtin laatima pitkän ajan urheilustrategia. Se on antanut myös nykyiselle päävalmentaja Pekka Virralle selkänojaa tehdä työnsä rauhassa. Kun pitkän aikavälin tavoite on kirkas, on myös soveltaminen helpompaa ilman ylilyöntejä tai turhaa hätäilyä. Ei ole sattumaa, että Lukko pelaa tällä hetkellä Virran ajan parasta kiekkoa. Mikäli kausi jatkuu samanlaisena, taistellaan Raumalla tällä kaudella tosissaan kotiedusta (pääsystä runkosarjassa neljän parhaan joukkoon) pudotuspeleihin. Se on tulosta useamman vuoden projektista. Samalla pelaajapuolella näkyy iso muutos: kokeneiden ja usein hieman ylipalkattujen konkareiden roudaaminen on jäänyt vähemmälle ja seuraan on hankittu isoon rooliin muun muassa Tarmo Reunasen, Jonne Tammelan, Justin Danforthin, Robin Pressin ja tietysti Ville Heinolan kaltaisia uransa alkutaipaleella olevia nimiä. Myös maanantain sopimusuutiset ovat osa muodonmuutoksen kokenutta Lukkoa. Seura tiedotti Virran jatkavan päävalmentajana kauden 2020-21. Sen jälkeen peräsimeen hyppää TPS:ää tällä hetkellä luotsaava Marko Virtanen, joka tutustuu Lukon toimintaan ja strategiaan ensi kaudella seuran A-nuorten päävalmentajan pestissä. Uutiseen kiteytyy hyvin Lukon viime vuosien muutos. Nopeat reagoinnit ja äkkipikaiset soutuliikkeet ovat muuttuneet suunnitelmallisuudeksi ja strategian mukaiseksi toiminnaksi. Samalla se on osoitus, ettei Raumalla metsästetä enää väkisin pikavoittoja. Virtasen onnistuminen Lukon peräsimessä on yhä iso kysymysmerkki. Jo nyt voi sanoa, että hänellä on siihen Raumalla kaikki saumat. Pitkäaikainen suunnitelma ja rauhassa tekeminen takaavat, ettei käskijän tarvitse lähteä nollasta liikkeelle. Lukon kasvojenkohotus tekee samalla hyvää koko Liigalle. Sarjan perinteikkäällä seuralla on ollut talous pitkään kunnossa. Kun touhuun on tullut hiljalleen järkeä, pystyy pienen kaupungin ylpeys haastamaan tulevaisuudessa myös sarjan suurseuroja. Se tuo heti paljon uskottavuutta koko Liigan kärkitaistoon. Ilari Isotalo Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
- Suomalaislupaus latasi ensimmäisen maalinsa NHL:ssä!
- Tuomio tuli – Antti Tyrväiselle lätkäistiin pelikieltoa!
- Kultaleijonalta vihjaus ensi kauden seurasta: ”Raha ei aina pääasemassa”
- IS: Niko Huuhtanen löysi uuden seuran
- Nyt jysähti – Jokerit teki nimekkään kaappauksen!
- KalPa: tämä on loukkaantuneen tähtipelaajan tilanne
- Mestis-seuralle hurja vahvistus HIFK:sta!
- Jokereista ja Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Oliver Kapanen maalinteossa NHL:ssä – nousi pörssikärkeen!
- Olli Jokiselta raju paljastus MTV:lle: konkarihyökkääjän kausi ohi!
- Urheilucast: Ilves ryöstöretkellä Mikkelissä – haaviin kaksi Jukurit-hyökkääjää
- Liiga-seuralle vahvistus Tapparasta!
- Tappara sai todellisen huippu-uutisen!
- Tapparaa ei pysäytä mikään – Ismo Lehkonen lataa pelottavan arvion
- Mestis-seuralle hurja vahvistus HIFK:sta!
- Nyt jysähti – Jokerit teki nimekkään kaappauksen!
- Uuteen Liigaan tavoitteleva seura iski yllätyshankinnan pöytään!
- I-P: Liiga-seuran ulkomaalaisvahdille etsitään uutta seuraa: ”Ennen pitkää jotain tapahtuu”
- Karmea onnettomuus: Suomessakin pelannut kiekkotähti koomassa
- Olli Jokiselta raju paljastus MTV:lle: konkarihyökkääjän kausi ohi!