KHL-seura Dinamo Minsk kyntää itäliigassa parhaillaan järkyttävällä tavalla.

Valkovenäläisseura hävisi sunnuntaina kotonaan TsSKA Moskovalle 2-5 ja joukkue on voittanut viimeisistä kymmenestä ottelustaan vain yhden majaillen koko sarjan viimeisellä sijalla.

Dinamon suomalaistykki Teemu Pulkkisen otteissa ei kuitenkaan ole juurikaan moittimista.

Toista kauttaan joukkueessa pelaava Pulkkinen onnistui jälleen sunnuntaina maalinteossa ja on sarjan maalipörssissä komeasti kakkosena.

Pulkkinen on maalannut tällä kaudella jo 17 kertaa ja hänen edellään on koko sarjassa ainoastaan 18 osumaa iskenyt Salavat Julajev Ufan Nikita Soshnikov.

27-vuotias Pulkkinen lähestyy myös piste-ennätystään. Viime kaudella hän summasi 50 ottelussa 29 (15+14) tehopistettä, mutta tällä sesongilla kasassa on 28 ottelun jälkeen jo 25 (17+8) tehopistettä.