Leijonatähti mukana komealla listalla: venäläissivusto rankkasi kesän parhaat KHL-siirrot

Parhaillaan loukkaantumisen vuoksi sivussa tositoimista oleva, Leijonista tuttu maalivahti Juho Olkinuora on nostettu mukaan komealle listalle venäläisen Championat-sivuston rankattua viime kesän parhaat KHL-kaappaukset.
Pelicansista KHL:n pikkuseura Admiral Vladivostokin maalinsuulle täksi kaudeksi siirtynyt Slovakin MM-kultajoukkueen kakkosvahti aloitti kautensa KHL:ssä ryminällä: miehen torjuntaprosentti 24 pelin jälkeen näyttää lukemaa 93,6 päästettyjen maalien keskiarvon ollessa joukkueen tasoon nähden upea 2,2.
Olkinuoran tuore käsivamma, jonka kerrottiin aluksi jopa pitävän maalivahdin sivussa peleistä koko loppukauden ajan, on joka tapauksessa KHL:n lilliputtiseuralle karmea menetys, kamppaileehan Admiral tällä hetkellä KHL:n itäisen konferenssin viimeisestä pudotuspelipaikasta. Ero viivan päälle on vain yksi piste.
– Alunperin Olkinuoran hankinta sai osakseen paljon kritiikkiä, sillä kukaan ei tuntunut uskovan suomalaisen olevan venäläisiä vaihtoehtoja parempi maalivahti. Pikku hiljaa kävi kuitenkin selväksi, että mies on yksi KHL:n pienimmällä budjetilla operoivan seuran tärkeimmistä menestystekijöistä, Championat kiteyttää suomalaistorjujan tärkeyden joukkueelleen.
Maaottelutauolla tullut käsivamma pitää Olkinuoran sivussa joukkueensa maalilta ainakin seuraavat viikot, minkä vuoksi Admiral hankki äskettäin avukseen Moskovan Spartakin farmista tulleen Alexander Trushkovin.
Venäläissivuston muut nostot kesän kovimmiksi KHL-hankinnoiksi olivat Dmitri Jaskin, Nikita Soshnikov, Patrice Comrier, Jiri Sekach, Lukas Sedlak, Mikael Wickstrand, Adam Reideborn, Vjatsheslav Voinov, sekä Jakub Erzhabek.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Petri Kontiolan käyttämä lempinimi TPS:n ykkösketjusta sai Jani Alkion repeämään täysin: ”Lunastan tämän käyttöön”
- Risto Dufva letkautti jälleen lehdistötilaisuudessa – tila hiljeni ja Olli Jokinen pidätteli pokkaansa
- Patrik Laine iskettiin ykkössentteriksi – tulosta tuli välittömästi
- Winnipeg Jets karsi NHL-miehistöään: suomalaiskaksikolle lähtöpassit
- Liigassa ihastuttanut suomalaishyökkääjä näytti kykynsä NHL-jäillä – iski huipputehot: ”Hänet palkittiin kovasta työstä”
- Liigan kurinpito jyrähti: Pelicans-tähti pitkään pelikieltoon!
- Kuka olisi uskonut? Liigan pistepörssissä harvinainen tilanne
- Liigan käsittämätön tehoputki katkesi viimein – onko vastaavaa nähty koskaan?
- Auts! Pelicansille valtava takaisku illan HIFK-kamppailuun
- NHL-seura nakkasi suomalaisen ykköskierroksen varauksen siirtolistalle!
- IL: Tässä ykkösehdokas Ilveksen uudeksi päävalmentajaksi – huippunimi korvaa Antti Pennasen?
- MTV Urheilu: Tappara kiinnostui Petri Kontiolasta – näin taiturihyökkääjä kommentoi mahdollista paluutaan kirvesrintoihin
- IL: Liiga-kiekkoilijaa syytetään raiskauksesta
- MTV Urheilu: Tappara on kiinnostunut Petri Kontiolasta – ”Jos Petrillä on…”
- Arizona Coyotesilta tyly ilmoitus: suomalaispuolustaja sai lähtöpassit!
- Teemu Pulkkisen uusi joukkue selvisi!
- Petri Kontiolan käyttämä lempinimi TPS:n ykkösketjusta sai Jani Alkion repeämään täysin: ”Lunastan tämän käyttöön”
- Kuka olisi uskonut? Liigan pistepörssissä harvinainen tilanne
- Liigan kurinpito jyrähti: Pelicans-tähti pitkään pelikieltoon!
- Eeli Tolvanen hirmuvireessä! Kuti teki hurjaa jälkeä NHL-jäillä: ”HÄNTÄ EI VOI PYSÄYTTÄÄ”