IL: Suomalainen NHL-lupaus sai kuulla kunniansa Liiga-valmentajalta: ”Ei kannata jatkaa, jos ei viitsi puolustaa yhtään”
Kuva: Ilari Isotalo
21-vuotias suomalaispuolustaja Tarmo Reunanen oli syksyllä pitkään antamassa näyttöjä New York Rangersin NHL-harjoitusleirillä. Pelipaikkaa taalaliigasta ei vielä siunaantunut, mutta Reunanen palasi Liigaan Lukon paitaan astetta kokeneempana.
Reunanen on päässyt pelaamaan tällä kaudella kaksi peliä Leijonissa, mutta Liigassa puolustajalupauksella ei ole kulkenut. Reunanen on merkkauttanut 24 ottelussa seitsemän tehopistettä ja tehotilastokin on kaksi pykälää pakkasella.
Tapaninpäivän ottelussa Tapparaa vastaan Lukko-puolustaja istutettiin jo vilttiin kesken ottelun. Päävalmentaja Pekka Virta heitti Reunaselle rajusti pyyhkeitä ottelun jälkeen Iltalehden haastattelussa.
– Jäällä ei kannata jatkaa, jos ei viitsi puolustaa yhtään. Reunasen on ehkä vaikea ymmärtää, että tätä peliä pitäisi pelata joukkueelle. SM-liigassa ei voi kehittyä joukkueen kustannuksella. Näistä tuloksista on nimittäin vastuuta muillakin, Virta manasi.
– Reunasen puolustuspeli on ollut välinpitämätöntä jo pitkään. Tässä on tavallaan muutenkin meidän suurin ongelmamme eli peli riittäisi, mutta puolustuspeli ei riitä.
21-vuotias Reunanen on Rangersin neljännen kierroksen varaus kesältä 2016.
LUE MYÖS:
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki
- Jori Lehterä lopetti yllättäen – näin Olli Jokinen reagoi
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Patrik Laineen NHL-sopimus tökkää NHL-luotsiin – ”Ei ole järkeä”
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki
- Jokerit pisti heti tuulemaan – uusi mies sisään, floppi sai lähteä
- Jori Lehterä katosi – HIFK:n riveissä nähdään uusi kasvo