Joukkueensa sensaatiomaisesti olympiahopealle kipparoinut konkari lopettaa – ”Tein perheeni kanssa päätöksen, joka oli minulle kaikkea muuta kuin helppo”
Sensaatiomaisen olympiahopean Saksan väreissä Pyeongchangin talviolympiakisoissa vuonna 2018 ottanut Marcel Goc, 36, lopettaa pelaajauransa tämän sesongin päätyttyä. Asia käy selväksi hänen kuluvan kauden joukkueensa Adler Mannheimin kotisivuilta.
– Tein perheeni kanssa päätöksen, joka oli minulle kaikkea muuta kuin helppo. Pääkoppani on nyt vapaa, voin keskittyä tulevaisuuden suunnitelmiin täysillä, Goc sanoo.
Pari vuotta sitten pelattujen talvikisojen hopea jäi joukkueensa kipparina tuolloin toimineen pelaajan uran kirkkaimmaksi saavutukseksi.
– Hän ei aseta itseään koskaan valokeilaan, mutta hän osaa samalla olla intohimoinen, Adlerin pamppu Daniel Hopp ylistää.
Hyökkääjä on voittanut lisäksi kerran maansa mestaruuden. San Jose Sharksin vuoden 2001 ykköskierroksen 20. varaus on pelannut NHL:ssä puolestaan kunnioitettavat 636 runkosarjan peliä pistein 75+113=188 (-21). Uran 63 pudotuspeliottelua ovat tuoneet päälle tehot 5+10=15 (-1).
– Marcelin seuralle ja saksalaiselle jääkiekolle tuomat ansiot ovat kiistattomat. Hän on yksi parhaimmista saksalaispelaajista. Pelaajan lähtö kauden päätteeksi jättääkin suuren aukon.
Seurassa pelaajan päätös ymmärretään.
– Nostamme hatun päästä vaikuttavan uran vuoksi.
Adler-kippari on iskenyt tällä kaudella 25 DEL-liigan pelissä tehot 0+4=4 (0).
- HIFK-tähti Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- Sveitsin tähtivalmentajasta kuuma siirtohuhu – neljä Liiga-seuraa kintereillä
- SaiPa-tähti sai pikahälytyksen EHT:lle – askissa jo lauantaina
- Täysi hutihankinta – Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus ulos!
- IIHF selvittää Venäjän päästämistä MM-kisoihin – Suomesta tuli suora varoitus!
- HIFK-tähti Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- SaiPa-tähti sai pikahälytyksen EHT:lle – askissa jo lauantaina
- Antti Pennanen löi luvut pöytään – näin paljon Leijonat maksaa palkkaa!
- Jukurien NHL-lupaus pakkaa laukkunsa – Liiga-kilpailija kutsuu!
- Sveitsin tähtivalmentajasta kuuma siirtohuhu – neljä Liiga-seuraa kintereillä