Saako Leijonat kovan luokan MM-vahvistuksia? Tältä suomalaispelaajien tilanne näyttää NHL:ssä
Kuva: Getty Images
Jääkiekon MM-kisoihin on aikaa vielä reilut kaksi kuukautta, mutta NHL:ssä joidenkin joukkueiden pudotuspelihaaveet alkavat olla jo mennyttä.
Tällä hetkellä pudotuspelien ulkopuolelle jää varmuudella ainakin Detroit Red Wings, joka on kerännyt 65 ottelustaan surkeat 34 pistettä. Näin ollen kokeneen Valtteri Filppulan nimi voidaan nostaa jo tässä vaiheessa mukaan MM-kisaspekulaatioihin.
Melko suurella varmuudella NHL:n kevään peleistä ovat jäämässä ulos myös New Jersey Devils, Los Angeles Kings, San Jose Sharks, Anaheim Ducks ja Ottawa Senators. Kyseisissä joukkueissa ei valitettavasti pelaa tällä hetkellä suomalaisista kuin Antti Suomela, joten näistä seuroista ei ole tulossa Suomelle isoja apuja.
Leijonien näkökulmasta lähes varmaksi voitanee samalla myös sanoa, että ainakin Antti Raannan ja Mikko Koivun MM-kisamatkat olisivat yllättäviä, vaikka heille aukeaisikin siihen mahdollisuus.
Raanta sai tällä viikolla perheenlisäystä, joten hän tulee varmasti viettämään kesällä aikaa läheistensä kanssa. Koivulla on puolestaan NHL-sopimus katkolla – ja samalla koko NHL-uran jatko mietinnässä. Minnesota Wild -kapteenilla on ollut huolia myös siviilissä, sillä hän on käynyt Seiskan mukaan läpi avioeroprosessia.
Tällä hetkellä pudotuspelien ulkopuolella:
ATLANTIN DIVISIOONA Florida Panthers Aleksander Barkov – sopimus katkolla 2022 Erik Haula – sopimus katkolla 2020 Aleksi Saarela – sopimus katkolla 2020 Montreal Canadiens Joel Armia – sopimus katkolla 2021 Artturi Lehkonen – sopimus katkolla 2021 Buffalo Sabres Rasmus Ristolainen – sopimus katkolla 2022 Henri Jokiharju – sopimus katkolla 2021 Ottawa Senators Ei suomalaisia Detroit Red Wings Valtteri Filppula – sopimus katkolla 2021 KESKINEN DIVISIOONA Winnipeg Jets Patrik Laine – sopimus katkolla 2021 Sami Niku – sopimus katkolla 2020 Minnesota Wild Mikko Koivu – sopimus katkolla 2020 Chicago Blackhawks Olli Määttä – sopimus katkolla 2022 TYYNENMEREN DIVISIOONA Arizona Coyotes Antti Raanta – sopimus katkolla 2021 Anaheim Ducks Ei suomalaisia San Jose Sharks Antti Suomela – sopimus katkolla 2020 Los Angeles Kings Ei suomalaisia METROPOLITAN DIVISOONA Carolina Hurricanes Sebastian Aho – sopimus katkolla 2024 Teuvo Teräväinen – sopimus katkolla 2024 Sami Vatanen – sopimus katkolla 2020 New York Rangers Kaapo Kakko – sopimus katkolla 2022 New Jersey Devils Ei suomalaisia Listauksessa on otettu huomioon vain ne suomalaiset, jotka pelaavat tällä hetkellä NHL:n puolella.LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Veli-Matti Savinainen: suorat sanat Leijonista
- Kilpailuvirasto jyrähti Liiga-pomon lausunnosta!
- Leijonat-puolustaja Santtu Kinnunen: ensi kauden seura selvillä
- Olli Jokisen HIFK:lle isoja vahvistuksia!
- Tapparan mestaripuolustaja löysi uuden joukkueen!
- Kaapo Kakko: karu uutinen
- Pasi Nurminen: yllätyspaluu Liiga-pestiin!
- IL: Liigassa jytisee – tämä sarjamalli menossa läpi!
- No nyt! Jokerien ex-supertähdeltä todellinen yllätysratkaisu – siirtyy alasarjaan
- Kultaleijona Valtteri Kemiläinen: ensi kauden seura selvillä
- Olli Jokisen HIFK:lle isoja vahvistuksia!
- Liiga-supertähti tekee paluun!
- Näin paljon Raimo Helminen tienasi viime vuonna
- Linus Nyman palaa Liigaan – yllätysosoite!
- Tapparalta viiltävä kuitti toiselle Liiga-seuralle: ”Kiitos, että osallistuitte markkinointiin”
- Tällaista sarjamallin muutosta Liiga ehdottaa – pelaajilta täystyrmäys: ”Emme voi hyväksyä”
- Hurjia summia! Näin paljon Vaasan Sportin ulkomaalaistähdet tienasivat
- Nyt se on varmaa! Kanadalaistaituri siirtyy Liigaan: ”Luova ja älykäs keskushyökkääjä”
- Näin paljon Antti Pennanen tienasi viime vuonna
- Ismo Lehkonen: Nämä Leijonien EHT-pelaajat tyrkyllä olympiajoukkueeseen