Ei suuri yllätys? Tässä on kauden kiekkoteko: ”Mursi hiljaisuuden muurin…”
Kuva: Juha Tamminen
Jääkiekkojournalistit ovat julkistaneet kauden perinteiset palkintonsa.
Vuodesta 2008 jaetun kauden kiekkoteko -palkinnon saa entinen Liiga-kiekkoilija Janne Puhakka. Kauden kiekkotoimittajalle vuodesta 1978 lähtien jaetun Jouko Autero –palkinnon saa puolestaan Iltalehden toimittaja Sasha Huttunen.
Puhakasta tuli lokakuussa 2019 Helsingin Sanomille antamallaan haastattelulla ensimmäinen suomalainen ammattilaispelaaja, joka on kertonut julkisesti homoseksuaalisuudestaan.
– Joskus vuosien päästä tulevaisuudessa saattaa näyttää hassulta, että jääkiekkoilijan julkinen tunnustus seksuaalisesta suuntautumisestaan on ollut palkinnon arvoinen teko. Sille on kuitenkin ollut syynsä, miksi Suomessa ei ole tällaista ulostuloa aiemmin tällä tasolla kuultu. Kuten Janne Puhakka on itsekin kertonut, vähemmistöön kuuluvan voi olla vaikea olla oma itsensä jääkiekkojoukkueen sisällä. Yksilö voi kokea pelkoa siitä, miten yleisö tai joukkuetoverit suhtautuvat perinteisistä normeista poikkeamiseen, Jääkiekkojournalistien puheenjohtaja Mikael Hoikkala toteaa Liigan nettisivulla julkaistussa tiedotteessa ja jatkaa:
– Puhakka mursi hiljaisuuden muurin ja pani itsensä peliin esikuvana, jotta erilaisuuden taakka kevenisi kaikilla, joita se painaa. Tunnustuksen jälkimainingeissa jääkiekkoyhteisö on osoittanut laajalti tukea hänen esimerkillisyydelleen. Se on rohkaiseva merkki kaikille, ettei aiemmin vaiettuna pidettyjen aiheiden esille nostamista tarvitse pelätä ja että jääkiekko todella kuuluu kaikille.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: Liigan jättiläisistä karuja lukuja – kulisseissa muhii iso ongelma
- Patrik Laineen tilanne sai uuden käänteen – tällainen tarjous oli pöydällä
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat Teemu Turusen perässä – ”täysin hävytön” tarjous pöydällä!
- Näin kultaleijona Jesse Puljujärvi kommentoi NHL-unelmiaan Ilta-Sanomille
- Teemu Turunen palaa Suomeen – näin hän kommentoi
- Expressen: Teemu Turusen sopimus puretaan – palaamassa Liigaan!
- Tämä NHL-seura iski silmänsä Eeli Tolvaseen
- Liigan entinen tehopuolustaja: uusi joukkue!
- Lukko jää taakse – puolustajan siirto riippuu yhdestä asiasta
- Nyt tuli ratkaisu – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus