IS: Timo Jutila lataa: ”Se, että pelaajille pitäisi maksaa täyttä palkkaa on ihan bullshittiä”

Useat Liiga-seurat ovat isoissa talousvaikeuksissa koronaviruksen vuoksi. Peruuntuneet ottelut, takkuava kausikorttimyynti ja yhteistyökumppaneiden kaikkoaminen ovat luoneet katastrofin ainekset.
Leijonat-legenda Timo Jutila arvioi Ilta-Sanomien haastattelussa, miten seurat selviävät kriisitilasta.
– Jääkiekko ja urheilu on tässä aika pieni asia – mutta se, että pelaajille pitäisi maksaa täyttä palkkaa on ihan bullshittiä, Jutila lataa.
– Nyt pelaajien ja isojen herrojen pitäisi istua saman pöydän ääreen, ottaa se lusikka kauniiseen käteen eikä tuijottaa vain omaa nokkaa. Toivottavasti mahdollisimman moni saa pitää työpaikkansa, mutta se vaatii uhrauksia ja sitoutumista.
Jutila näkee, että koronan vastaisessa taistelussa selvitään samoilla eväillä kuin kaukalossakin.
– Viimeisen vuoden aikana Leijonat vei maailmanmestaruuden ja futarit pelasivat itsensä kisoihin – ja kaikilla suomalaisilla oli kivaa. Ne olivat kansaa yhdistäviä juttuja ja nyt on ihan sama juttu, tämä vaatii kaikki mukaan, Jutila linjaa.
– Meidän pitää saada itsekkyys pois. Mikä on suomalaisten vahvuus maajoukkueissa? No, se on joukkue, kuten viime keväänäkin nähtiin. Nyt meidän pitää olla yksi iso joukkue ja noudattaa ohjeita, joita olemme saaneet.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Olli Jokisen HIFK sai jälleen kylmää kyytiä!
- HS: Liiga-seura voi menettää tähtihankintansa yllättäen!
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä
- NHL:stä kantautui murheellisia suomalaisuutisia
- Ilves jäi Kärppien jyrän alle – näin kävi liigakierroksella
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- Tapparasta tuttu maajoukkuepakki NHL-jäille?
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Urheilucast: TPS, HIFK ja Ilves taistelevat nuoresta Liiga-tähdestä – jättitarjous pöydällä!
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Kärpät jää taakse – Ville Pokan uusi seura selvisi!