TPS:ssä vaisusti esiintynyt pelaaja palaa kotimaahansa – alasarjaan! ”Saamme erittäin hyväasenteisen pelaajan”
Kuva: Juha Tamminen
TPS:ssä päättyneellä kaudella puolustanut ruotsalaispelaaja Filip Windlert palaa kotimaanhansa AIK:n riveihin. Seura tiedottaa asiasta kotisivuillaan.
– Filipistä saamme erittäin hyväasenteisen pelaajan. Filip on huikea joukkuepelaaja, joka välittää joukkueesta erittäinkin paljon. Hän saa joukkuekaverinsa ikäänkuin kasvamaan, seuran urheilupäällikkö Anders Gozzi kehuu.
Pakki edusti Ruotsin toiseksi korkeimman sarjatason, eli Allsvenskanin joukkuetta edellisen kerran talvet 2017-19 ennen TPS-komennustaan.
– Liiga on (pelillisesti) fiksumpi ja kovempi sarja. Toivottavasti pelaan sekä fiksummin että nopeammin nyt kuin ennen.
Windlert luuti turkulaisten takalinjoilla 42 ottelussa tehoin 1+4=5 (-10). Kausi oli 27-vuotiaalle pakille ensimmäinen koskaan ulkomailla.
– Toisessa maassa pelaaminen on erityistä. Kotona sekä perheen ja ystävien lähellä oleminen on mukavaa.
– On hauskaa palata takaisin, ja tuntuu siltä, että seurassa on meneillään jotakin hyvää. On hauskaa olla mukana alusta lähtien.
LUE MYÖS:
TPS:lle hurjan kasan maaleja paukuttanut Leijonien suurlupaus puhuu rohkeasti NHL:stä – ”Lähtökohtaisesti yritän vetää toisen hyvän kauden Liigassa”
LUE MYÖS:
- Tapparasta tuttu tshekkijärkäle sai lähtöpassit Pohjois-Amerikasta – missä ura jatkuu?
- Leijonissa säväyttänyt Oliver Kapanen on kiinnittänyt NHL-luotsinsa huomion: ”Valmentajalle ihanteellinen”
- TPS-legenda Matti Sundelin on kuollut
- Mikko Rantanen huikeaan saavutukseen NHL:ssä – vain kolme muuta suomalaislegendaa yltänyt samaan
- Pelicansille surkeita uutisia – sairastupa täyttyi entisestään
- Mikko Rantaselle taas vahvat tehot! Nousi samalla jäähypörssin kärkeen
- Suomalaishyökkääjä lensi siirtolistalle NHL:ssä
- JYP jatkosopimukseen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa!
- Missä ura jatkuu? Liigan tehopyssy sai lähtöpassit Sveitsistä
- Kova kaappaus! SS: Jukureiden kapteeni hyppää toiseen Liiga-seuraan
- Missä ura jatkuu? Liigan tehopyssy sai lähtöpassit Sveitsistä
- Kova kaappaus! SS: Jukureiden kapteeni hyppää toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralle hurja vahvistus HIFK:sta!
- Nyt jysähti – Jokerit teki nimekkään kaappauksen!
- Jokereista ja Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Podcast: TPS tehnyt merkittävän jatkosopimuksen
- Pelicansille surkeita uutisia – sairastupa täyttyi entisestään
- IS: Niko Huuhtanen löysi uuden seuran
- Kultaleijonalta vihjaus ensi kauden seurasta: ”Raha ei aina pääasemassa”
- Vahvistus tuli – tässä Saku Mäenalasen ensi kauden seura!