Leijonakonkari Janne Laukkanen muistelee ensimmäistä NHL-treidiään – sai uudessa seurassaan karun vastaanoton
Kuva: Getty Images
Yhdeksän kautta NHL:ssä vuosien 1994 ja 2003 välillä pelannut Janne Laukkanen muistelee Suplan Stanley Cup classics -podcastissa uransa ensimmäistä pelaajasiirtoa.
Nykyään 50-vuotias ex-puolustaja kaupattiin Colorado Avalanchesta Ottawa Senatorsiin kesken miehen toisen NHL-kauden. Vaikka Senatorsissa vierähti lopulta lähes viisi kokonaista kautta, ei alku Kanadan pääkaupungin tuoreen NHL-seuran riveissä ollut ruusuisin.
– Oli siinä jotain huhupuhetta (siirrosta). Agentti laittoi viestiä, että tämmöinen juttu voi olla liikkeellä. Enemmänkin näin sen mahdollisuutena, Laukkanen aloittaa.
– Siellä kävi pieni episodi. Minulle ilmoitettiin, että pitää mennä hallille ja painella koppiin. Pääsin vartijoiden ohi kamojeni kanssa, koputin oveen ja sanoin fiksuna suomalaisena: ”My name is Janne Laukkanen and I should get to the dressing room.” Ne löi oven kiinni! Kukaan ei ollut kertonut huoltajille. Sitten seisoin siinä vähän aikaa, ja he vissiin soittivat jonnekin.
– Sitten he avasivat oven ja pyytelivät anteeksi: ”Sorry, sorry, we didn’t know!” Ollaan sitä jälkikäteen naurettu huoltajien kanssa, ex-pakki naureskelee.
Buusti maajoukkueesta
Laukkanen muistelee yhden maajoukkueturnauksen antaneen myöhemmin ison buustin myös miehen omalle uralle NHL:ssä. – Siinä oli World Cup -96. Mielestäni en pelannut siellä (Ottawassa) kauhean hyvin alkuun. World Cupissa tapahtui jotain sellaista, että meikäläisen ura lähti siitä seuraavalle stepille. Sen jälkeen oli paljon helpompi mennä ja lunastaa paikka vakiokokoonpanossa, Laukkanen painottaa yhden maajoukkueturnauksen vaikutusta uraansa. Nykyisin HPK:n palkkalistoilla vaikuttava Laukkanen pelasi NHL-urallaan lopulta 407 runkosarjapeliä tehoin 22+91=121. Pudotuspelejä kertyi tilille 57 kappaletta. Mies edusti taalajäillä Quebec Nordiquesia/Colorado Avalanche, Ottawa Senatorsia, Pittsburgh Penguinsia sekä lopuksi parin ottelun ajan Tampa Bay Lightningia.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tulikuuma KooKoo jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- Kova kolaus: NHL-tähti ei lähde olympialaisiin – Liigasta tuttu mies mukaan!
- Nyt se on varmaa! Näillä ketjuilla Naisleijonat iskee Yhdysvaltoja vastaan
- Jokerit-valmentaja Tomek Valtonen käyttäytyi asiattomasti – pyytää nyt anteeksi
- Kultaleijona sai lähtöpassit NHL:stä – palaa Eurooppaan
- SuomiKiekko: Naisleijonien kaikki pelaajat terveinä!
- Liveseuranta: Naisleijonat kohtaa Yhdysvallat – tässä ovat Suomen kentälliset
- Olympialaisissa uusi norovirustartunta – yksi joukkue eristettiin kokonaan!
- Muistatko? Nämä Leijonien pelaajat on nähty olympialaisissa ennenkin – yksi mies jo kolmatta kertaa mukana
- Tässä on Montrealin ehto Patrik Laineen kauppaamiselle!
- Lähde: Ilves vahvistumassa entisellä Pelicans-tähdellä!
- Liveseuranta: Naisleijonien olympia-avaus Kanadaa vastaan peruttu!
- Lähde: TPS-hyökkääjä vaihtaa maisemaa kesken kauden – tässä uusi osoite!
- MM-kultaleijonalle lähtöpassit NHL-seurasta
- Kylmät kävi – Leijonien MM-hyökkääjä ulos NHL:stä
- Jukurit löi tiskiin uuden hankinnan: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Jokerit-tähti jättää seuran välittömästi – uusi osoite selvillä
- Lähde: Huippukautta pelaava ruotsalaisvahti siirtyy Liigaan
- Vakava rikosepäily: Kanadan NHL-megalupausta uhkaa 20 vuoden vankeus!
- Patrik Laine kaupataan? Montreal valmis radikaaliin peliliikkeeseen NHL:ssä