HPK täräytti juhlavuotensa kunniaksi hulppean liikevoiton – ”Palkinto isosta työmäärästä”

90-vuotisjuhlakauttaan viettänyt HPK tiedottaa tehneensä merkittävän liikevoiton.
HPK Liiga Oy:n huhtikuun lopussa päättyneen tilikauden iikevoitto oli peräti reilut 325 000 euroa. Tilikauden voitto rahoituskulujen ja verojen jälkeen oli tiedotteen mukaan tarkalleen 251.470,11 euroa.
Liikevaihto sen sijaan laski noin 385 000 euroa ja oli reilut 6,6 miljoonaa euroa.
Seura kertoo liikevaihdon laskun merkittävimmäksi syyksi koronaviruspandemian aiheuttaman koko Liiga-kauden keskeytymisen maaliskuussa. HPK Liiga Oy:n liiketoiminta oli kuitenkin ollut läpi koko tilikauden siihen saakka vahvassa kasvussa. Merkittävimpinä syinä tähän mainitaan edellisellä kaudella voitettu Suomen mestaruus sekä seuran juhlakausi.
– Liiketulos on palkinto isosta työmäärästä, jonka koko organisaation kaikki ihmiset ovat tehneet menneen vuoden aikana. Strategiamme yhtenä päätavoitteena on ollut yhtiön vakavaraisuuden ja taseen kuntoon laittaminen. Kun Matkalla Huipulle osa 2 -projektimme alkoi, haaveena oli, että 90-vuotias HPK on velaton. Ja voimme nyt sanoa, että tämä tavoite on käytännössä toteutettu, HPK Liiga Oy:n toimitusjohtaja Antti Toivanen hehkuttaa.
Toivanen muistutti samalla kuitenkin täynnä haasteita olevasta tulevaisuudesta niin HPK:lle kuin koko suomalaiselle jääkiekollekin
– Tuleva syksy ja kausi näyttävät todella haasteellisilta. HPK Liiga Oy tavoittelee nyt alkaneelle tilikaudelle noin 5,5 miljoonan euron liikevaihtoa ja nollatulosta. Pelaajabudjettimme säilyy alkavalle kaudelle edellisen kauden tasolla. Edellisten kausien hyvät tulokset antavat nyt hyvän selkänojan, johon nojata haastavana aikana, Toivanen painottaa.
LUE MYÖS: Korona-aika ei pilannut kaikkea: Ilvekselle ennätysliikevaihto!

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Toimittaja: Kristian Vesalaisesta iso paljastus
- Tappara-tähti lähtee olympialaisiin!
- Näkökulma: Liigan uusi sarjajärjestelmä on paniikkiratkaisu pahimmasta päästä
- TPS rysäytti ison sopimuksen pöytään!
- Lähde: Kaksi seuraa KooKoo-vahdin kintereillä
- Tässä USA:n ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana