Juhani Tamminen on yhä kiinnostut valmentamisesta – tältä suunnalta hän haluaisi tarjouksen: ”Sitten mä alan kuuntelemaan”
Kuva: Juha Tamminen
Juhani Tamminen on keskittynyt viime vuodet muihin kuin valmennustehtäviin, mutta hän on yhä halukas siirtymään penkin taakse.
Tamminen kertoi asiasta Jean Mancini -podcastissa, jossa hän kuitenkin alleviivasi sitä, ettei mikä tahansa pesti kiinnosta. Keski-Eurooppa olisi Tamin omaan mieleen, mikäli vain puhelin soisi ja neuvottelut tyydyttäisivät molempia osapuolia.
– Mä oon luonut omat bisnekseni sillä tavalla, ettei mulla olisi tarvetta lähteä, jos joku soittaisi, että lähde Rovaniemelle RoKin valmentajaksi. Mutta sitten jos tulee sen tyyppinen tarjous, että pääsisi kahden vuoden sopimuksella Ranskan maajoukkueen valmentajaksi, niin sitten voidaan lähteä.
– Jos tulee tyyliin Sveitsin tai Ranskan maajoukkue, joka haluaa pois pohjamudista taistelemaan A-sarjan playoffeissa, niin sitten mä alan kuuntelemaan, Tamminen kertoi.
Edelliskerran 70-vuotias Tamminen on nähty valmentajana kaudella 2012-13, kun hän toimi Mestiksessä TUTO Hockeyn luotsina.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Viimeiset valinnat tehty! Tässä on Nuorten Leijonien MM-joukkue
- Nuorten MM-kisat nurkan takana! Tässä ovat turnauksen TOP 10 -kiinnostavimmat pelaajat
- JYP: Liigan supertähdelle pitkä jatkosopimus!
- Lukko jysäytti jouluksi jättimäisen jatkosopimuksen!
- Urheilucast: Tappara kahden Leijonat-puolustajan kintereillä
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Jesse Puljujärvi podcastissa: Tällä hetkellä tiesi NHL-uran olevan ohi
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- SaiPa iski pöytään kolme pelaajakiinnitystä – mukana entinen NHL-hyökkääjä!
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Kasper Kotkansalo takaisin Liigaan – Toimittaja: Tässä uusi seura