SHL ei aio siirtää kauden alkua MM-kisojen siirrosta ja koronaviruksesta huolimatta: ”Pidämme kiinni aiemmin tehdystä päätöksestä”
Kuva: Getty Images
Ruotsin pääsarja SHL tiedottaa, että sarjan alkua ei aiota siirtää myöhemmälle suunnitellusta aloitusajankohdasta. SHL:n kausi aiotaan aloittaa 19. syyskuuta.
Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF siirsi vuoden 2021 jääkiekon MM-kisojen alkua kahdella viikolla, koska monien sarjakausien odotetaan päättyvän tavallista myöhemmin koronaviruksen takia tehtävien muutosten vuoksi.
Suomessa Liiga ilmoitti jo, että seuraava kausi alkaa lokakuun alussa. Tavallisesti Suomessa pääsarjakausi on käynnistetty syyskuussa.
SHL:n toimitusjohtaja Michael Marchal perustelee SHL:n tekemää ratkaisua sarjan tiedotteessa.
− Kohtaamme muiden alojen ja toimijoiden tapaan epävarman tulevaisuuden koronaviruksen takia. Syyskuuhun mennessä moni asia voi muuttua, mutta olemme päättäneet, että ilman suuria muutoksia pidämme kiinni aiemmin tehdystä päätöksestä ja aloitamme kauden 19. syyskuuta, Marchal sanoo.
Marchal jatkaa, että SHL seuraa terveysviranomaisten suosituksia ja tekee muutoksia, jos ne ovat tarpeen. Marchal lisää, että seuraukset olisivat suuret, jos otteluita jouduttaisiin perumaan kokonaan tai ne pitäisi järjestää ilman paikalla olevaa yleisöä.
Marchalin mukaan päätökset ovat vaikeita ja hän toivookin, että yleisö saataisiin katsomoon.
− Jos yleisöä ei päästetä halleihin, teemme kaikkemme ruokkiaksemme kiekkonälkäisiä faneja. Kuten todettua, paljon voi muuttua kesän aikana, joten arvioimme tilannetta vielä uudelleen elokuussa ja syyskuussa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Urheilucast: Tappara kahden Leijonat-puolustajan kintereillä
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Jesse Puljujärvi podcastissa: Tällä hetkellä tiesi NHL-uran olevan ohi
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- SaiPa iski pöytään kolme pelaajakiinnitystä – mukana entinen NHL-hyökkääjä!
- Mikael Granlund kovassa iskussa NHL:ssä – maaliputki venyy
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Tässä Pelicansista lähteneen hyökkääjän uusi seura
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!