TPS-lupausta naljailtiin kuuromykäksi – sitten kaikki muuttui: ”Mitä hänelle oli oikein tapahtunut?”
TPS:n juniorilupausta Aarne Intosta kiusoiteltiin aikoinaan hiljaisuudestaan entisen valmentajansa Anatoli Bogdanovin toimesta. Eräänä kesänä nuorukainen rohkaistui kuitenkin avaamaan sanaisen arkkunsa tutustuttuaan joukkueeseensa paremmin.
Poikkeuksellisen lahjakkaana jo nuoresta pitäen pidetty Intonen ei koskaan pitänyt meteliä itsestään. Muiden möykätessä jäällä ja pukukopissa pysyi hänen suunsa visusti kiinni.
Intosen hiljaisuus sai TPS:n C-junioreiden konkarivalmentajan Bogdanovin epäilemään miestä kuuromykäksi.
– Seuraavaa kautta edeltävissä kesäharjoituksissa Bogdanov ihmetteli, että mitä Intoselle oli oikein tapahtunut, kun mies ei yhtäkkiä ollutkaan enää hetkeäkään hiljaa, TPS:n sivuilla julkaistussa haastattelussa kerrotaan.
Intonen vahvistaa venäläisluotsin kuvailun luonteestaan nuorempana. 18-vuotias hyökkäjälupaus kertoi tarvineensa hieman aikaa lämmetäkseen pukukopin ilmapiirille.
– Olen itsekin tällaista kuullut. Minulla ehkä kestää hetken, ennen kuin lämpenen ja pääsen paremmin kaikkeen sisään. En varmaan heti vain uskaltanut, vaan se vaati sen, että ympäristö tuli ensin tutuksi. Sen jälkeen sitä juttua tulee varmaan liikaakin, lietolainen naurahti.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt tapahtui käänne: Uusi NHL-seura kiinnostui Patrik Laineesta
- Ville Heinola: uusi NHL-seura!
- Ratkaisu tuli nopeasti – Kasperi Kapasen NHL-seura selvisi!
- Matias Maccelli allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu
- MM-kultaleijona Joonas Korpisalo kaupattiin – tässä uusi NHL-seura
- Erik Haula allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu!
- Eetu Luostarinen: jättisopimus Florida Panthersiin
- Jussi Ahokkaasta uusi NHL-huhu – tässäkö tuleva seura? ”On tutkalla”
- Nyt tipahti iso NHL-huhu: Erik Haula matkalla uuteen seuraan!
- TSN: Suomalaistähdestä iso päätös Floridassa – voi tulla tänään
- Matias Maccelli allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu
- MM-kultaleijona Joonas Korpisalo kaupattiin – tässä uusi NHL-seura
- Eetu Luostarinen: jättisopimus Florida Panthersiin
- Dallas sanoi ei – suomalaisen NHL-ura sai kovan iskun!
- Jussi Ahokkaasta uusi NHL-huhu – tässäkö tuleva seura? ”On tutkalla”
- Erik Haula allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu!
- Aleksander Barkov saa uuden seurakaverin – Florida hankki Tre Kronorin tähtimaalivahdin
- Jokerien Liiga-konkari teki ratkaisunsa – uusi osoite löytyi yllättävän läheltä!
- Nyt tipahti iso NHL-huhu: Erik Haula matkalla uuteen seuraan!
- TSN: Suomalaistähdestä iso päätös Floridassa – voi tulla tänään