NHL:n suomalaishyökkääjältä ilmiömäisiä onnistumisia kuolemanpelissä – ”Halasin häntä”

Florida Panthersin Erik Haula otti roolia joukkueensa ja NY Islandersin ensimmäisen vaiheen kohtaamisessa NHL:n pudotuspeleissä. Suomalainen iski avausmaalin Floridan 3-2-voitossa, joka kavensi ottelusarjan voitot 1-2:een.
Osuma oli porilaiselle ensimmäinen Floridassa, jossa hän on pelannut nyt kaikkiaan 10 ottelua tehoin 1+2=3 (0).
– Haula teki valtavan maalin (Jevgeni) Dadonovin hienosta esityöstä. Hän oli mukana tärkeillä alueilla ja teki upean blokin siinä toisessa erässä. Alivoima teki muutenkin tärkeitä blokkeja, ei pelkästään hän. Haula ja (Lucas) Wallmark pelasivat tärkeitä minuutteja keskikaistalla, Floridan päävalmentaja Joel Quenneville sanoi muun muassa NHL:n suomenkielisillä sivuilla palaten keskiviikkoillan taistoon.
Maalin lisäksi Haula venyi myös toiseen valtavaan urotekoon eräällä alivoimalla, joka antoi pantteripaitojen kaudelle lisäaikaa.
– Annan paljon kunnioitusta siitä blokista. Se oli mahtavaa nähdä, varsinkin kun minä olin ottanut sen jäähyn. Halasin häntä ja sanoin, että teen ison blokin puolestasi jossain vaiheessa tässä sarjassa. On upeaa nähdä, kun kaveri uhraa kroppaansa tähän aikaan kaudesta, jäähyllä Haulan heittäytymisen aikaan istunut Aaron Ekblad kiitteli.
Se on sanomattakin selvää, että kyseiset teot – jotka eivät loista esimerkiksi tilastojen kärkipäissä – ovat valtavia nimenomaan pudotuspeleissä sekä pelien tuloksia että joukkueiden henkisiä kapasiteetteja mietittäessä.
– Tämä oli henkisesti meille iso ottelu. Mielestäni jokainen jätkä nosti pelinsä tasoa. Pelasimme täydet 60 minuuttia, pelasimme fiksusti ja olimme kärsivällisiä, Floridan maalivahti Sergei Bobrovski vahvisti.
– Pelasimme kovaa elämän ja kuoleman paikassa. Vaadimme toisiltamme tänään paljon ja saimme hyvän lopputuloksen, Ekblad jatkoi.
Ottelusarja sen sijaan jatkuu Suomen aikaa perjantai-iltana kello 19 neljännellä osaottelulla.
LUE MYÖS:
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Leijonat-pelaaja rustasi NHL-sopimuksen!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty