Lähde: Jo kertaalleen siirrettyjen jääkiekon MM-kisojen ylle kertynyt taas tummia pilviä
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Venäläinen uutistoimisto Tass kirjoittaa, ettei Latvia halua järjestää ensi vuoden jääkiekon MM-kisoja yhdessä Valko-Venäjän kanssa. Latvian pääministeri Krisjanis Karins on todennut asian Tassin mukaan latvialaisissa televisiokanavissa. Hänen mukaan Valko-Venäjän tapahtumat ovat muuttaneet tilanteita merkittävästi.
Alunperin vuoden 2020 keväälle tarkoitettu turnaus myönnettiin maille Saksassa toukokuussa 2017, mutta sittemmin kaiken pilannut koronavirus on sotkenut suunnitelmia urakalla.
Valko-Venäjän kisaisännyys tosin on kysymysmerkkien alla vieläkin enemmän maan poliittisen tilanteen kuin koronaviruksen takia.
Karins kertoo, että hän on pyytänyt urheiluasioista vastaavaa ministeriötä ottamaan yhteyttä Kansainväliseen Jääkiekkoliitto IIHF:ään, jotta tapaus ratkeaisi.
Kisat on tarkoitus pitää Riikassa ja Minskissa uuden aikataulun mukaan vasta 21.5.-6.6. Normaalisti finaali on pelattu toukokuussa noin 20. päivän hujakoilla.
LUE MYÖS:
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi