Lasse Kukkosen paluulle sinetti: Seurapomo avasi syitä ratkaisulle – ”Kyseessä on tälle organisaatiolle niin poikkeuksellinen pelaaja”
Kuva: Juha Tamminen
Kärpät vahvistaa nettisivullaan seuraikoni Lasse Kukkosen palaavan oululaisseuran väreihin yhden ottelun pituisella sopimuksella.
Kärpät korostaa tiedotteessaan, ettei koronaviruksen keskeyttämä kausi ollut organisaation mielestä hyväksyttävä loppu komealle uralle.
Jäähyväisotteluksi on valikoitunut 3.lokakuuta Oulussa pelattava Kärpät-KooKoo.
– Kyseessä on tälle organisaatiolle niin poikkeuksellinen pelaaja, että halusimme antaa sille tarinalle erilaisen päätöksen. Valmennus ja joukkue allekirjoittivat tämän ajatuksen myös. Kaikki tietävät Lassen asenteen. Hän tulee varmasti taistelemaan pelissä vähintään yhtä paljon kuin muukin joukkue, Kärppien toimitusjohtaja Tommi Virkkunen toteaa.
Kukkonen on tulevasta pelistä luonnollisesti innoissaan.
– Kuitenkin se on itselle valtava asia, että saa lopettaa ne pelit luistimet jalassa. Monet minulle tärkeät ihmiset pääsevät nyt onneksi näkemään sen viimeisen pelin. Omat vanhemmat, vaimo ja lapset ovat paikalla ja saan heidän kanssaan yhdessä kokea tämän. Siitä tulee ihan varmasti ikimuistoinen päivä, konkaripuolustaja tunnelmoi
38-vuotias Kukkonen kertoo pitäneensä kuntoa yllä viime kevään jälkeenkin, vaikka treenaaminen onkin ollut erilaista kuin kauteen valmistautuvalla huippu-urheilijalla.
– Ihan hyvässä kunnossa olen, mutta ei tässä mitään Ranskan ympäriajoa voisi lähteä vetämään. Kesällä tuli liikuttua paljon, ja nyt kun tämän on tiennyt, niin on tullut vähän puntteja kolisteltua ja tehtyä muutakin kuin mukavuusliikuntaa, Kukkonen korostaa ja luottaa kaiken sujuvan h-hetkellä:
– Uskon, että selviän pelistä hyvin, sitä vartenhan ne jätkät on siellä, että ne auttaa.
LUE MYÖS:
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”

- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”