Joel Kivirannan maagisia temppuja ei ole unohdettu NHL:n kauden huipennuksen alla – ”Upeaa, kun nuoret ovat nousseet esiin”
Kuva: Getty Images
Suomeen voi tulla todellinen jättipotti jääkiekon NHL:ssä, kun Stanley Cupin finaaleissa kohtaavat Dallas Stars ja Tampa Bay Lightning. Ensiksi mainitussa pelaavat Esa Lindell, Miro Heiskanen, Roope Hintz ja Joel Kiviranta.
Viimeksi mainittu on tehnyt pudotuspeleissä neljä isoa maalia, joista kaksi on tasoittanut kuolemanottelut niiden loppuminuuteilla.
– Sillä on iso vaikutus, että kopissa on kokeneita äijiä. Ei anneta paniikin tulla sinne. Koutsi (Rick Bowness) osaa vedota tunnepuoleen ja saa porukasta kaiken irti, maailmanmestari selittää NHL:n suomenkielisellä sivustolla.
Stars on voittanut pudotuspeleissä kolme ottelusarjaa siten, että ensiksi kaatui Calgary Flames voitoin 4-2. Sen jälkeen lukua otti Colorado Avalanche 3-4, läntisen konferenssin finaaleissa jalkoihin jäi Vegas Golden Knights voitoin 1-4. Colorado- ja Vegas-sarjojen viimeisissä peleissä Kiviranta iski tasoituksen aivan lopussa.
– Todella upeaa, kun nuoret ovat nousseet esiin. Otetaan nyt vaikka Kivin (Kiviranta) Vegas-maali. Hän oli tilanteessa rauhallinen ja kärsivällinen, ja nosti kiekon hienosti yläkulmaan, luotsi sanoo.
Kippari Jamie Bennkin näkee Dallasin vahvuudet henkisessä puolessa ja muutamien yksilöiden esiin nousussa.
– Emme yksinkertaisesti suostu antamaan periksi. Dobby (Anton Khudobin) piti Vegasia vastaan meidät mukana pelissä, ja löysimme keinot voittaa. Meillä on upea joukkue, ja jokainen tietää oman roolinsa. Nuoret (Kiviranta ja Denis Gurjanov) nousivat esiin, kun heitä tarvittiin.
Stanley Cup -mestaruus irtoaa neljällä voitolla.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspelit käyntiin: HIFK:lta ja Kiekko-Espoolta romahdus
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Juuse Saroksesta karu uutinen!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!