Eikö hallitseva mestari HPK:kaan kuulu enää Liigaan? Hämeenlinnalaisille taas karu ryöpytys: ”Otan vastuun”
Kuva: Juha Tamminen
Liigassa viime aikoina todistetut yksittäiset rökäletulokset ovat saaneet aikaan absurdin keskustelun. Esimerkiksi Jukurit ei kuulemma eräiden kiekkopersoonien mukaan kuulu sarjaan äskettäin HIFK:lle koetun 1-11-tappion takia. Mikkeliläisjoukkue on saanut rapaa niskaan urakalla.
Absurdin väitteestä tekee se, että liki yhtä pahasti parrua on ottanut esimerkiksi hallitseva Suomen mestari HPK. Se on kerännyt 16 pelistä vain kaksi suoraa voittoa ja 15 pinnaa. Joukkue keikkuu vasta 12:ntena, ja perjantaina se taipui Lukolle luvuin 2-7. Eikö siis HPK:kaan kuulu enää Liigaan?
Sitä voi jokainen miettiä tahollaan. Kerhon debytanttiluotsi Matti Tiilikainen kommentoi Lukko-nöyryytystä Liigan nettisivuilla julkaistussa lehdistötilaisuudessa rehelliseen sävyyn.
– Lukko näytti, minkälaista on kansainvälisen tason kiekko. Joukkueemme ei ollut valmis millään tasolla, me ei missään vaiheessa päästy otteluun kiinni. Otan päävalmentajana vastuun ensimmäisestä erästä (0-4-häviö). Viesti ei ollut mennyt perille, ja sitten se oli rimpuilua.
Lukko kohtaa lauantaina TPS:n kotonaan.
– Nollaaminen on henkilökohtainen asia, mutta joukkueena ja kollektiivisesti tämä pitää nollata nopeasti. Meidän pitää päästä kiinni siihen, minkälainen joukkue haluamme olla.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Liiga-seura takavuosien SHL-pistelingon kintereillä – ”Neuvottelut käynnissä”
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Liiga-seura takavuosien SHL-pistelingon kintereillä – ”Neuvottelut käynnissä”
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Pikkuleijonat päätti huipputurnauksen voittoon – finaalissa hurja teurastus
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot