Vau! Ilves kunnioittaa upealla tavalla Hakametsää – valituissa otteluissa komea retropeliasu
Kuva: Juha Tamminen
Ilves pukeutuu ensimmäistä kertaa kuluvalla kaudella kolmospaitaansa, kun se kohtaa 4.joulukuuta kotonaan HIFK:n.
Tamperelaisseura julkaisi maanantaina näytteitä uudesta kolmosnutustaan, joka on saanut inspiraationsa seuran 1960-luvun puolivälin peliasuista. Ilves kunnioittaa paidoillaan samalla Hakametsän jäähallissa pelattua taivalta.
Ilves kertoo nettisivullaan, että nyt julkistetulla paidalla on tarkoitus pelata yhteensä kuusi ottelua niitä vastustajia vastaan, jotka pelasivat silloisessa SM-sarjassa 1964-1965 ja 1965-1966, joka oli ensimmäinen kokonainen Hakametsässä pelattu kausi. Pelipaitojen niskaa koristaa teksti ”Kiitos Hakametsä 1965-2021”.
– Tarkoituksena on ollut luoda täysin uusi ja ennennäkemätön peliasu perinteitä unohtamatta. 1960-luvun peliasuista on otettu vaikutteita ja muun muassa ruskeat hanskat on tuotu osaksi uutta peliasua, kommentoi peliasujen suunnittelusta vastannut graafikko Antti Tuomisto.
Tampereen Liiga-joukkueet Ilves ja Tappara siirtyvät reilun vuoden kuluttua joulukuussa pelaamaan Tampereen Kannen alueelle valmistuvaan uuteen UROS LIVE -areenaan.
Ilveksen ottelut valkoisissa peliasuissa:
Pe 4.12. klo 18.30 Ilves – HIFK La 26.12. 18.30 Ilves – Tappara La 30.1. klo 17.00 Ilves – SaiPa Pe 12.2. klo 18.30 Ilves – Kärpät La 13.3. klo 17.00 Ilves – TPS La 20.3. klo 17.00 Ilves – Lukko
Nyt saatavilla luonnonvalkoinen pelipaitahuppari!
Hanki nyt: bit.ly/394JjyJ
#Ilves #Liiga @ilveskauppa
#Ilves #Liiga @ilveskauppa
Yksityiskohdat:
- kahden kerroksen pelinumerot
- "Kiitos Hakametsä 1965-2021"-teksti niskassa
- kaulanauhat
- ruskeat pelihanskat!
#Ilves #Liiga
LUE MYÖS:
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi